Quantcast
Channel: Parisuhteessa – Anna.fi
Viewing all 61 articles
Browse latest View live

Prinsessa Madeleinen liitto kriisissä? Aviomies Chrisin käytös kummastuttaa

$
0
0

Näytti keskisormea paparazzille

Chris O’Neill aiheutti ensimmäisen suuren kohun käytöksellään jo ennen kuin hän avioitui prinsessa Madeleinen kanssa vuonna 2013. Hän menetti hermonsa häntä seuranneisiin paparazzeihin New Yorkissa vuonna 2012 ja näytti heille keskisormea. Kuva levisi hetkessä ympäri maailman. Keskisormen näyttämistä pidettiin epäkunnioittavana ja osoituksena siitä, että mies ei Madeleinen kanssa kihlautuessaan ymmärtänyt, mitä kihlautuminen kuninkaallisen kanssa on tarkoittanut.

Lue myös: Näin voit seurata kuninkaallisten arkielämää – Nämä kuninkaalliset löydät Facebookista ja Instagramista

On perunut useita osallistumisiaan kuningasperheen tilaisuuksiin

Chris ei ole juuri osoittanut kiinnostustaan osallistua kuningasperheen tilaisuuksiin – päinvastoin. Hän on perunut niin paljon kuningasperheen tilaisuuksia, että se on pikemminkin uutinen, hän poikkeuksellisesti pääsee juhliin ja muihin kuningasperheen tilaisuuksiin paikalle. Usein hän on vedonnut tilaisuuksia peruessaan työkiireisiinsä Lontoossa.

Lue myös: Ken on heistä kaikkein ahkerin? Näin nopeasti prinsessat ovat palanneet töihin äitiyslomalta

Lähti kummankin lapsensa ristiäisistä Tukholman yöelämään

Chris ei juhlinut kummankaan lapsensa ristiäisiä yhdessä muun juhlaväen kanssa, vaan mies livahti baariin rentoutumaan sekä prinsessa Leonoren että prinssi Nicolasin ristiäisistä.

Lue myös: Prinssi Oscarin ristiäiset lähestyvät – Nämä 3 asiaa tiedämme Victorian ja Danielin pikkuprinssin juhlasta

Saapui Kaarle Kustaan 70-vuotisjuhliin yrmeänä ja ilman sormusta

Chris ja Madeleine saapuivat Ruotsin kuningas Kaarle Kustaan 70-vuotisjuhliin kuin yöltä ja päivältä näyttäen: Madde näytti säteilevämmältä kuin aikoihin, mutta Chris edusti juhlissa ilman sormusta nyrpeä ilme kasvoillaan. Lisäksi hänen vasemmasta nimettömästään huomattiin puuttuvan jotain: vihkisormus oli jäänyt teille tuntemattomille, eikä ilmestynyt miehen sormeen  missään vaiheessa iltaa, vaikka hän kävi vaihtamassa vaatteet iltatilaisuutta varten. Myös Chrisin ja Madden pitämä hajurako toisistaan ihmetytti. Chrisin kainaloa paremmin Madde näytti viihtyvän veljensä Carl Philipin käsipuolessa.

Lue myös: 7 vinkkiä: Näin pukeudut prinsessa Madeleinen tyyliin

Kohautti tupakoimalla kuninkaanlinnan ikkunasta

Myöhään Kaarle Kustaan juhlissa Chris onnistui vielä kerran kohauttamaan ruotsalaisia: hän päätti poltella tupakkaa kuninkaanlinnan ikkunasta. Ruotsalaislehti Expressenin kuvaaja sai napattua tilanteesta jopa kuvan.

Lue myös: Kaarle Kustaa 70 vuotta – Muistatko vielä nämä kriisit ja skandaalit?

Lähteet: Aftonbladet, Expressen, Hello!

The post Prinsessa Madeleinen liitto kriisissä? Aviomies Chrisin käytös kummastuttaa appeared first on Anna.fi.


Laulaja Johanna Pakonen: Ero opetti, että kannattaa pysyä itsenäisenä

$
0
0

”Hyvän ja kestävän parisuhteen avain on mielestäni itsenäisyys ja riippumattomuus kumppanista. Täytyy olla myös omaa elämää ja omia mielipiteitä. Vaikka ollaan yksikkö ja monella tapaa sulaudutaan yhteen, täytyy silti pysyä kahtena erillisenä ihmisenä. Vaikka oltaisiin sata vuotta yhdessä, molemmilla saa olla omat ajatusmaailmansa.

Kumppanit ovat alun perinkin rakastuneet toisiinsa yksilöinä. Toisen erilaisuus ja erillisyys ovat viehättäneet. Olisi hienoa, jos kumpikin pystyisi pitämään kiinni omasta minuudestaan koko parisuhteen ajan.

Olisi tärkeää olla heti alkuvaiheessa rohkeasti oma itsensä. Jos toinen näkee alusta asti, millainen ihminen on oikeasti kyseessä, ja rakastuu siihen, on kumppani myös helpompi löytää aina uudestaan.

Olen oppinut, että jos mukailee ja myötäilee liikaa toista, suhteessa ei enää ole haastetta tai jännitystä. Toiselle täytyisi tarjota älyllisesti tasavertaista seuraa.

Jotkin pariskunnat tekevät kaiken yhdessä. Nykyään pidän tärkeänä, että vietetään aikaa myös omien ystävien kanssa ilman toista. Pitäisi olla ok, että on menoja, joihin toisen ei tarvitse liittyä, ja kavereita, joiden asiat eivät kuulu kumppanille.

Ei se tarkoita, että pitäisi salailla asioita, mutta kaiken ei tarvitse olla yhteistä. Se on virkistävä asia parisuhteelle.

Itsenäisyys ei ole tärkeää pelkästään suhteen kiinnostavuuden vuoksi, vaan myös oman hyvinvoinnin takia.

Täytyy tykätä myös omasta seurasta.

Itsenäisyyden lisäksi pitää tietenkin arvostaa toista ja mukautua silloin tällöin myös kumppanin tarpeisiin. Omien juttujen lisäksi täytyy olla myös hyvin paljon yhteistä.

On ikävää, jos toinen ei ymmärrä itselle tärkeitä asioita.”

Lue myös: Maria Veitola: ”Nykyisin olen parisuhteessa, jossa ei tarvitse miellyttää”

The post Laulaja Johanna Pakonen: Ero opetti, että kannattaa pysyä itsenäisenä appeared first on Anna.fi.

Eronneiden parisuhdevinkit: Näin suhteen saa kestämään

$
0
0

Psykologi Ilona Rauhala, 43: ”Ei kannata odottaa liikoja”

Eronnut 7 vuotta sitten 11 vuotta kestäneestä avioliitosta. ilonarauhala

 ”Toista ihmistä kohtaan ei kannata ladata liikaa odotuksia. Parisuhteeseen mennään kauhean isoin toivein. Jos ajattelee, että puoliso voi täyttää kaikki mahdolliset tarpeet elämässä, tulee pettymään suuresti. Rakastumisvaiheessa toinen vielä näyttää ja tuntuu täydelliseltä. Se vaihe kuitenkin kestää vain jonkin aikaa.

Ihmisillä on epärealistisia ajatuksia siitä, millainen parisuhteen ja hyvän kumppanin pitäisi olla. Koko ajan pitäisi olla fantastista ja keskustella syvällisiä. Tuntuu, että etenkin naisilla on aika kovat vaatimukset. Miehen pitäisi olla täydellinen isä, hyvännäköinen, herrasmies, panostaa töihin ja viihtyä kotona. Pitäisi olla aikamoinen puolijumala.

Liian korkeat odotukset kuormittavat suhdetta ja syövät kumppanin itsetuntoa. Jos on koko ajan vaatimusten ja pettymysten alaisena, suhde ei voi hyvin. Hyväksytyksi tulemisen tunne on hirveän tärkeä, eikä se ole mahdollinen silloin, jos kokee olevansa jatkuvan muutosprojektin kohteena.

Tähän olen syyllistynyt itsekin. Enää en vaadi yhtä paljon kuin ennen. Nykyään mietin enemmänkin, mikä riittää. Olen pohtinut, mitkä asiat ovat minulle kaikkein tärkeimpiä, ja mitkä puutteet taas voin hyväksyä. Kun valinta on tehty, toista ei enää voi hirveästi muuttaa. Toinen on, mikä on.

Toki saa toivoa muutoksia yksittäisiin, pieniin asioihin. Ne pyynnöt täytyy kuitenkin kompensoida valtavalla määrällä rakkautta ja hyväksyntää. Yksi pitkien parisuhteiden tärkeimmistä salaisuuksista on se, että ei yritetä muuttaa toista. Ihmiset muuttuvat jonkin verran ajan myötä, ja parisuhde voi muuttaa ihmistä, mutta sitä ei kannata odottaa. Toisen muuttamisen yrittäminen ei johda muuhun kuin eroon. Jos haluaa toisen muuttuvan, voi miettiä, kumpaa haluaa enemmän – pitkän parisuhteen vai erilaisen kumppanin. Jos haluaa olla pitkässä suhteessa, täytyy oppia hyväksymään monenlaista.”

Lue myös: Menikö suhde solmuun? Lue parisuhdeterapeuttien parhaat vinkit!

Radio- ja televisiotoimittaja Hannah Norrena, 38: ”Puhelimet pois”

Eronnut 3 vuotta sitten 6 vuotta kestäneestä avoliitosta. hannahnorrena

 ”Rakkauden alku on aina ihanaa aikaa, jolloin kaikki menee omalla painollaan. Jossain vaiheessa, muutaman kuukauden tai vuoden päästä, tulee nihkeämpi fiilis. Moni sanoo, että rakastaminen on päätös, ja siihen uskon pitkälti itsekin.

Rakastuessa jaetaan viinipulloja ja syvimpiä ajatuksia. Silloin puhumme mistä vain, vaikka oikea tarve puhumiselle tulee vasta myöhemmin. Silloin ei enää avata yhdessä viinipulloa vaan televisio tai puhelin. On kamalaa, miten puolisot joutuvat nykyään kilpailemaan huomiosta puhelimen kanssa. Mikä siinä laitteessa on tärkeämpää kuin kumppani, joka on vieressä ja yrittää kertoa jotakin?

Suhde kuolee, kun ei enää jakseta satsata toiseen. Asutaan samassa asunnossa, mutta ei olla läsnä. Kun kontakti katoaa, on hetki hetkeltä vaikeampaa päästä takaisin lähelle ja helpompaa luovuttaa. Pienet, arkiset asiat ovat elintärkeitä. Jos läheisyyttä haluaa pitää yllä, toinen täytyy ottaa huomioon. Ei se tarkoita, että joka päivä pitäisi ryhtyä petihommiin, mutta kannattaisi edes katsoa silmiin ja halata.

Näinä aikoina on joka kulman ja deittipalvelun takana aina uusia vaihtoehtoja, eikä ihmisillä ole kärsivällisyyttä pysyä yhdessä. Me ajattelemme olevamme oikeutettuja jatkuvaan mahtavuuteen. Ei kannattaisi lopettaa vielä siihen, että enää ei ole niin jännää.

Rakkauslomat tekevät oikeasti hyvää. Kohteen ei tarvitse olla mikään eksoottinen, yhdessä voi lähteä vaikka Tampereelle ja muistella siellä, millaista suhteen alussa oli. Kadonnutta yhteyttä voi etsiä myös parisuhdeterapiasta.

Jos todellisen yrittämisenkään jälkeen toinen ei enää kiinnosta, kannattaa sanoa kiitos ja näkemiin. Ei huonossa suhteessa pysymisestä saa urhoollisuusmitalia. Kaikkien ei vain pidä olla yhdessä, enkä halua itse tyytyä puoliksi huonoon tilanteeseen. Toimimattomasta suhteesta luopuminen ei ole häviö, ja entisestä kumppanista voi parhaassa tapauksessa saada hyvän ystävän, kuten omalla kohdallani kävi.

Lue myös: Nämä 10 kysymystä paljastavat, kannattaako suhdetta jatkaa

The post Eronneiden parisuhdevinkit: Näin suhteen saa kestämään appeared first on Anna.fi.

Pitäisikö tulot ja menot jakaa tasan parisuhteessa? – Asiantuntijat kertovat

$
0
0

Naisasialiitto Unionin pääsihteeri Milla Pyykkönen ja varallisuusvalmentaja, yrittäjä Terhi Majasalmi ovat eri mieltä siitä, millaista on oikeudenmukainen rahankäyttö parisuhteessa.

Pitäisikö tulot ja menot jakaa parisuhteessa puoliksi?

Terhi Majasalmi: ”Ei. Useimmiten puolisoiden tulot eivät olet samat, ja toisaalta pariskunnat saattavat haluta kuluttaa eri verran rahaa.”

Milla Pyykkönen: ”Jos puolisot tienaavat saman verran, on oikeudenmukaista jakaa menot mahdollisimman tasan. Mutta jos pariskunnan tulotaso on hyvin erilainen, on oikeudenmukaista jakaa menot suhteutettuna tuloihin.”

Miten maksut hoidetaan, jos toinen tienaa enemmän?

Milla: ”Silloin vastuu yhteisistä menoista suhteutetaan tuloihin. Myös pienituloisella tulee olla oikeus omiin menoihin ja omaan rahaan. Ei ole oikeudenmukaista, jos toisen kaikki rahat menevät yhteisiin menoihin ja toiselle taas jää yhteisten kulujen jälkeen iso summa rahaa.”

Terhi: ”Jos kumpikin maksaa yhteisistä kuluista yhtä suuren osuuden, esimerkiksi 30 prosenttia ansioistaan, paremmin ansaitseva maksaa käytännössä yhteisistä kuluista valtaosan sekä prosentuaalisesti että euroina. Se on sinänsä ok.”

Onko raha valtaa parisuhteessa?

Terhi: ”Kuulostaa oudolta, että rahaa käytettäisiin vallan välineenä parisuhteessa, jonka osapuolet rakastavat toisiaan. On rakkautta haluta puolisolle taloudellisesti hyvää. Molempien varallisuuden tulisi kasvaa ja tulojen lisääntyä. Parisuhteesta tulee myös vahvempi, kun molempien talous on kunnossa.”

Milla: ”Rahaa voi valitettavasti käyttää vallan välineenä. Ongelmia voi tulla esimerkiksi siitä, jos toisella ei ole omaa tiliä. Tällöin voi käydä niin, että toinen kuluttaakin kaikki yhteisen tilin rahat. Jotta parisuhde olisi tasa-arvoinen, molempien osapuolien tulisi pyrkiä taloudelliseen itsenäisyyteen.”

Lue myös: Aiheuttaako raha riitoja parisuhteessasi? Tässä 5 tyypillistä ongelmaa ja ratkaisua

Entä jos toinen on tuhlari ja toinen saituri?

Milla: ”Valitettavasti Suomi on pullollaan tarinoita, joissa pariskunnan toinen osapuoli on tuhlannut myös toisen tienaamat rahat. Siksipä raha-asioista tulee sopia tarkasti.”

Terhi: ”Jos puolisoiden tavat käyttää rahaa ovat kovin erilaiset, yhteentörmäyksiltä ei voi välttyä. Sopuisan yhteiselon kannalta on tärkeää löytää elämisen tapa, jossa molempien arvot otetaan huomioon.”

Entä jos toinen ei halua jakaa palkkaansa?

Milla: ”Ei kai sellaisen pitäisi olla mahdollista, jos eletään parisuhteessa, jossa on yhteisiä menoja. Jos näin kuitenkin olisi, se ei olisi missään nimessä oikein. Yhteiset menot ovat nimensä mukaisesti yhteisiä, ja silloin niiden jakamisesta tulee sopia. Ei ole oikein, että yhteiset menot koituvat vain toisen maksettaviksi. On tutkittu, että naiset käyttävät miehiä suuremman osan omista tuloistaan yhteisiin menoihin ja perheeseen. Taloudelliseen tasa-arvoon on siis vielä matkaa.”

Terhi: ”Se on väärin. Eläminen maksaa aina. Ajatus, että vaikeuttaisi toisen taloudellista tilaa tieten tahtoen, ei kuulu parisuhteeseen. Olisi henkisesti hyvin haastavaa elää parisuhteessa, jossa toinen ei osallistuisi lainkaan yhteisiin kuluihin.”

Lue myös: Rahahoroskooppi: Oletko pihi vai tuhlari ja miten voit säästää rahaa?

Voiko tuhlata enemmän, jos tienaa enemmän?

Terhi: ”Meillä jokaisella on elintasotavoite, johon toivomme pääsevämme tai johon tyydymme. Parisuhteessa haastavaksi saattaa muodostua tilanne, jossa toisella on korkeat tulot ja halu pitää yllä myös korkeaa elintasoa, mutta toinen ei pysty samaan omien tulojen rajoissa velkaantumatta tai lisäämättä tulojaan. Kuitenkin ansaitsemiaan rahoja voi käyttää hyvällä omalla tunnolla, kunhan on ensin laittanut osan tuloistaan sivuun tulevaisuutta varten.”

Milla: ”Tästäkin asiasta on hyvä puhua avoimesti. Jos suhteen osapuolet ovat sopineet, että enemmän tienaavalle jää enemmän myös omaan käyttöön, niin sitten asia on ok.”

Onko kummallakin oikeus omiin rahoihinsa?

Terhi: ”Kyllä on, mutta avioliittolaissa sanotaan, että puolisoilla on elatusvelvollisuus toisiaan kohtaan. Kannustan keskustelemaan rahasta. Mitä enemmän pari keskustelee ja luo yhteisiä toimintatapoja, sitä paremmin voi suhde.”

Milla: ”Taloudelliseen itsenäisyyteen kuuluu oikeus omiin rahoihin. Naisen hyvän aseman peruskivi on, että hän on taloudellisesti riippumaton mieselättäjästä.”

Tiesitkö, että avioliitossa on puolisoiden välinen elatusvelvollisuus? Lue lisää: Tiesitkö, että avioliitossa on puolisoiden välinen elatusvelvollisuus? Tätä se käytännössä tarkoittaa

Entä jos toinen haluaa elää varakkaan puolisonsa siivellä?

Milla: ”Eihän sitä kukaan voi estää, mutta siinä tapauksessa on hyvä tiedostaa riskit. Jos suhde päättyy ja puoliso ei enää elätäkään, miten toiselle käy? On tärkeää kouluttautua, jotta elämää ei sitten tarvitse aloittaa täysin nollasta. Hyvä parisuhde perustuu kahden itsenäisen ihmisen kumppanuuteen, jossa kumpikaan ei ole taloudellisesti toisen armoilla. Onneksi nykyään naisetkin arvostavat omia tuloja ja omaa elämänhallintaa niin paljon, että moni haluaa olla itse vastuussa taloudestaan.”

Terhi: ”Jos toisella on mahdollisuus elättää ja halua se tehdä, asiassa ei ole mitään väärää. Mutta jos pariskunta lopulta eroaa, elätetty putoaa korkealta. Jos hänellä ei ole varallisuutta tai tuloja, hän ei pysty pitämään yllä samaa elintasoa kuin aiemmin. Kannattaa pyrkiä siihen, että olisi taloudellisesti itsenäinen – oli mies tai nainen.”

Lue myös: Tiesitkö, että avioliitossa on puolisoiden välinen elatusvelvollisuus? Tätä se käytännössä tarkoittaa

The post Pitäisikö tulot ja menot jakaa tasan parisuhteessa? – Asiantuntijat kertovat appeared first on Anna.fi.

Elämänmuutoksen tehnyt Päivi Storgård uudesta rakkaastaan: ”Kaleva kutsuu minua emännäksi”

$
0
0

Päivi Storgård täytti tammikuussa 50 vuotta, mutta hänen mukaansa moni asia on jo ehtinyt mennä uudella vuosikymmenellä uusiksi.

– Jätin esimerkiksi politiikan. Luovuin RKP:n varapuheenjohtajuudesta jo aiemmin ja vuoden alussa jätin Helsingin kaupunginvaltuuston. Huomasin, että en voi pelastaa koko maailmaa enkä edes Suomea, mutta lähitasolla voin tehdä paljonkin tärkeitä asioita, kuten opettaa suomea turvapaikanhakijoille, jotka asuvat kylässämme. Ainoa luottamustehtäväni on nykyään kyläyhdistyksen hallituksen jäsenyys, hän sanoo.

Elämän mullistava klik

Viime kesänä Päivi oli lähdössä mustikkaan ja meni samalla kiittämään kissoja hoitanutta naapurin tyttöä. Sattumalta hän tapasi tytön isän, Kaleva Tikkamäen, ja –  klik –  sillä tiellä ollaan.

Jo 12 vuotta Strömforsin ruukissa asunut Kaleva on metalliartesaani eli seppä, ja nyt hän suorittaa luonto- ja eräoppaan tutkintoa.

Aiemmin teatterinjohtaja Johan Storgårdin kanssa naimisissa olleella Päivillä on ollut avioeronsa jälkeen kaksi jo päättynyttä suhdetta, mutta nyt kaikki on hyvin.

– Kaleva ja minä olemme suunnilleen saman ikäisiä, tällaisia innostuvia tulisieluja. Lisäksi meitä yhdistää rakkaus luontoon ja maailmanparantaminen, Päivi kehuu miestään, jonka luo hän muutti viime syksynä.

Lue myös: Päivi Storgård: Enää en häpeä psyykkistä sairauttani

Vanhan puutalon suurperhe

Tavarat tuotiin kantamalla, sillä Kalevan iso, vanha puutalo on aivan Päivin vanhan vuokra-asunnon naapurissa.

Uusperheeseen kuuluvat Kalevan 14-vuotias poika ja 12-vuotias tyttö sekä viikonloppuisin myös Päivin 17-vuotias Emil ja 14-vuotias Saga.

– Lastenkin yhteiselo on sujunut tosi hyvin. Olen ottanut sellaisen tavan, että kerään aina lauantaiaamuisin kaikilta lapsilta kännykät pois ja annan ne takaisin vasta sunnuntaiaamuna. Aluksi käytäntö herätti vähän närää, mutta siitä on seurannut paljon hyvää ja erilaista tekemistä, hän sanoo.

Lue myös: Salailun lopettaminen pelasti henkeni

Ollaan emäntä ja isäntä

Päivin ja Kalevan uusi yhteinen kesätyö liittyy matkustamiseen ja nostalgiaan.

– Järjestämme aikamatkoja. Meillä on käytössä ja vuokrattavana aitoja vespoja ja uusvanhoja pappamopoja, joilla teemme opastettuja retkiä Loviisan vanhaan kaupunkiin sekä Strömforsin ruukin alueelle, Moision kartanoon ja Mustilan arboretumiin.

Päivi kertoo, että heillä on käytössään myös stailisti ja aitoja asuja, joten historian tuntua voi täydentää vaikka muuntautumalla 1950-luvun kaunottareksi kellohelmoineen, meikkeineen ja kampauksineen.

– Olemme niin innoissamme tästä jutusta ja täysin nostalgian lumoissa. Kaleva kutsuu minua emännäksi, ja hän on minulle isäntä. Ei muuta kuin helmat hulmuamaan ja tukka tuuleen!

Lue myös: Testaa elätkö nostalgiahuumassa

The post Elämänmuutoksen tehnyt Päivi Storgård uudesta rakkaastaan: ”Kaleva kutsuu minua emännäksi” appeared first on Anna.fi.

Huumeet jättänyt ja rakkauden valinnut Jukka Orma: ”Olen vaimolleni elämäni velkaa”

$
0
0

Kun levyn nimi on Orman oppivuodet, on pakko kysyä, mitä on tullut opittua.

– Siellä ne ovat kaikki levyllä, Jukka Orma sanoo mutta tiivistää sitten oleellisimmat.

– Ainakin olen oppinut olemaan. Voi kuulostaa helpolta, mutta se vasta vaatiikin taitoa. Minun ei ole ollut helppo pysähtyä, enkä ole ehtinyt nauttia tässä hetkessä elämisestä, kun on ollut niin paljon suunnitelmia ja tekemistä koko ajan.

Jukka puhuu kohteliaasti ja vaikuttaa enemmän intellektuellilta kuin rokkarilta. Hän siteeraa vanhaa viisautta, jossa sanotaan, että kun ihmiset suunnittelevat niin jumalat nauravat. Hän on juuri palannut keikkamatkalta Pohjois-Suomesta ja istuu toukokuun auringossa terassilla Helsingin Kruununhaassa, lähellä kotiaan.

– Uudella levyllä on niin paljon henkilökohtaista, ja olen työstänyt sitä niin pitkään, että se on ollut tukkeena muulle tekemiselle. Nyt kun vuosien puurtaminen on paketissa, olo on vapautunut ja tie avoin vaikka mille.

Ensin tuli alkoholi, sitten Jukkaa veivät huumeet

Rakkaus voi pelastaa ihmisen. Se on ehkä suurin Jukan, 59, elämän opeista.

– Vaimoni pelasti minut, olen hänelle elämäni velkaa. Se on klisee mutta totta. Rakkaus on kaikkein suurin voima.

Alkoholin käytön Jukka aloitti nuorena – ja joutui jo viisitoistavuotiaana tiputukseen sairaalaan, jossa hänen isänsä oli lääkärinä. Sekoilu loppui silloin vain hetkeksi, ja viinan lisäksi mukaan tulivat huumeet. Hän soitti ensimmäiset keikkansa jo 1970-luvulla ja pääsi alaikäisenä tutustumaan Helsingin klubielämään ja rytmimusiikkikulttuurin monenlaisiin houkutuksiin. Elämäntavaksi muodostui Sex & Drugs & Rock’n’Roll.

Jukka esittelee oikeaa etusormeaan, joka ei taivu kunnolla. Hän leikkasi sen joskus leipäveitsellä päihdepäissään, mutta siitäkin hän selvisi. Samoin kuin tokeni tapauksesta, kun hän hyppäsi juhlahumalassa Vanhan Ylioppilastalon parven alapuolelle pingoitetun koristelakanan päälle ja putosi neljä metriä kovalle lattialle.

Viinan käyttö loppui jälkimmäiseen säikähdykseen, vuonna 1985.

Huumeet Jukka jätti vasta vuonna 2005, kun vaimo Anja Snellman vaati häntä valitsemaan roinan ja rakkauden välillä. Päihteiden jättäminen edellytti sopeutumista, jota Jukka vertaa maahanmuuttoon.

– Olin elänyt 30 vuotta turtuneessa maailmassa, ja nyt oli opeteltava täysin erilaiseen kulttuuriin. Oli totuttava uudenlaiseen tapaan olla. Onneksi minulla on ollut hyvä paluumuutto-opas, Anja. Uuteen elämääni kuuluvat rakkaus, hyvät keskustelut ja kaikenlainen kulttuuri.

Lue lisää rakkaudesta ja päihteistä: Alkoholismistaan kirjoittanut Kalle Lähde: Raitistumisen jälkeen oli tulla ero

Jukka ja Anja tapasivat ensi kerran jo nuorina

Olisiko sinua voitu auttaa jo aiemmin? Miten opastaisit nykyisellä kokemuksellasi sitä kulosaarelaiskodin poikaa, joka halusi kokeilla ihan kaikkea?

– Ehkä vain hymyilisin lämpimästi ja sanoisin kuten rollari Keith Richards nuorille rokkareille: Grow up, kasva aikuiseksi. Minulta aikuiseksi kasvamiseen meni yli neljäkymmentä vuotta, Jukka sanoo.

Uudella levyllä kerrataan Jukan selviytymistarina, jossa olisi aineksia vaikka rakkauselokuvaan. Jukka ja hänet sittemmin pelastanut Anja nimittäin tapasivat jo parikymppisinä. Katseet kohtasivat taiteilijoiden Rauhanjunassa ja klik! Silloin he muun muassa keskustelivat paljon ihmismielestä, joka kiinnosti heitä molempia. Maailma kuitenkin kuljetti eri suuntiin, molemmille tuli omat liitot ja heille syntyi tahoillaan yhteensä kuusi lasta. Kaikki muuttui, kun he tapasivat vajaat kymmenen vuotta sitten. Jukka oli kutsuttuna vieraana esiintymässä Anjan 50-vuotisjuhlissa. Edessä oli molemmille rankkoja valintoja. Vuonna 2007 uudenvuodenyönä Jukka sanoi Anjalle ”tahdon” Taivaskallion huipulla ilotulitusten räiskyessä.

Yhäkin he puhuvat paljon ihmisenä olemisen ongelmista, sillä kirjailijan työnsä lisäksi Anja on nykyään myös terapeutti. Aihe kiinnostaa myös Jukkaa, joka muun ohessa ohjaa korvaushoidossa olevien musiikkiryhmiä Helsingin Diakonissalaitoksella.

Anja julkaisi viime vuonna kirjan, jossa hän kertoo erityisherkkyydestään.

Lue lisää erityisherkkyydestä: Saatat olla erityisherkkä

Jukka, oletko yhtä herkkä kuin vaimosi?

– En todellakaan. Minä olen jästi, tällainen realisti, hän sanoo ja naurahtaa.

The post Huumeet jättänyt ja rakkauden valinnut Jukka Orma: ”Olen vaimolleni elämäni velkaa” appeared first on Anna.fi.

Näyttelijä Ulla Tapaninen: ”Olen usein ollut suhteissani levoton”

$
0
0

”Minulla on ollut monta roolia elämässäni, mutta äidin roolia en ole itselleni kaivannut. En ole halunnut lapsia enkä ole halunnut olla äiti. En ole tavallaan lapsirakas. Minulla on kyllä kummilapsia, nuorin heistä on muutaman kuukauden ikäinen Johannes. Heille olen kuulemma hirmuhyvä, hellyn ja herkistyn.

Olen elänyt paljon yksin. Olen usein ollut suhteissani levoton, eivätkä ne ole kestäneet aikaa. Ne ovat olleet vain häivähdys purppuraa. En ole ollut sitoutumiskammoinen, mutta sopivaa ei ole meinannut tulla vastaan.

Nyt olen ollut jo vuosia saman ihmisen kanssa, eikä minun enää tarvitse koheltaa ympäriinsä. Puhumme samaa elämänkieltä. Arvomme ovat myös samanlaiset. Ja huumorintaju, tietysti. Suhteessa pitää olla naurua ja sarkasmia. Nautin, jos elämään löytyy koominen kulma.

Olen itse huolehtiva ja välittävä puoliso. Uskon, että täydennämme toisiamme. On sääli, jos ihminen ei saa kokea rakkautta elämänsä aikana. Rakkaus on ihana tunne. Se mitä Raamatussa sanotaan, on totta. ’Olisin vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen, jos minulla ei olisi rakkautta.’”

Lue lisää: Tämän takia älykkäiden voi olla vaikea löytää rakkautta – 4 syytä

”Ehkä minusta ei tullut koskaan aikuista”

”En ole kokenut yhtään ikäkriisiä, vaikka näyttelin teatterin lavalla muoreja jo nuorena. Kajaanin kaupunginteatterissa eläydyin Sound of Music -musikaalissa luostarin abbedissan rooliin, vaikka olin vasta 20-vuotias. Senkin tein täysillä: sotkin ja sauhusin. Samanikäinen kollegani Kati näytteli pääosaa eli Mariaa. Se ei häirinnyt minua. Olen urani alusta asti ollut näyttelijä, joka on erikoistunut tietynlaisiin hahmoihin.

Muoreja on ollut mukava tehdä. Löydän niistä itseäni. Olen antanut ääneni Muumimammalle ja näytellyt Risto Räppääjä -elokuvissa tiukkasanaista tätiä Elvi Räppääjää. Minussa on samanlaista tomeruutta ja jalat maassa -ihmistä kuin monissa esittämissäni mummeleissa. Olen kansannainen, sellainen sentraalisantra.

Ulla Tapaninen

Ikäni ei ole ikinä merkinnyt minulle mitään. Olen aina kokenut olevani ikäiseni ja tehnyt ikään liittyvät kotkotukset: teininä opettelin tupakanpolton, viinanjuonnin ja kävin tansseissa ja pojissa. Aikuisena olen pysähtynyt ja katsonut itseäni peilistä ja muka oppinut. Oikeasti en ole oppinut mitään. Olen edelleen sama Ulla kuin 40 vuotta sitten.

Ehkä minusta ei koskaan tullut kokonaan aikuista. Jos olen aikuistunut, se on tapahtunut pikkuhiljaa. En tietenkään ajattele samalla lailla kuin 20-vuotiaana, elämänkokemusta on tullut lisää. Mutta sielu ja sydän pysyvät samana.

Vaikka täytin hetki sitten 60 vuotta, pukeudun yhä farkkuihin. Joskus huomaan ajattelevani ’herranen aika’, voinko laittaa jalkoihin punaiset Converset, päälleni farkut ja keltaisen anorakin, kun olen tämän ikäinen? Epäilys menee nopeasti ohi. Sitten sanon vain itselleni: ’Mitäs sitten!’”

Lue lisää: Antti Holma: ”Minulla on ollut yksi suuri rakkaus”

”Kannan ristiä kaulassani”

”Äitini kuoli yllättäen, kun olin 15-vuotias. Kuolema tuli puun takaa, eikä siihen pystynyt millään lailla valmistautumaan. Olin silloin teini, ja minulla oli kaikki muut asiat mielessä. Ehkä pakenin tilannetta teinihässäkkääni.

En ollut silloin, enkä ole edelleenkään, analyyttinen ihminen. Asenteeni on ollut ennemmin fatalistinen. Otan vastaan sen, mikä elämässä tulee eteen. Sen kanssa eletään, eikä jäädä märehtimään.

En ole miettinyt äitini kohtaloa myöhemminkään. En ole esimerkiksi harmitellut sitä, että äitini ei ehtinyt nähdä tulevaa uraani eikä elämääni. Jos äiti näkisi minut nyt, ehkä hän olisi minusta ylpeä ja sanoisi, ’tommonen tosta nyt tuli’. Isä ehti nähdä ja sanoa, että ’hyvä tuosta tytöstä tuli’.

Vaikka olen fatalisti, olen silti myös humanisti ja kannan ristiä kaulassani. Se ei ole minulle uskonnollinen vaan humaani symboli, jonka tärkein kohta on keskellä. Siinä voivat kaikki halutessaan kohdata toisensa.”

Lue lisää: Vinkit rakkausseksiin – Näin syvennätte suhdettanne hellyyden avulla

Ulla Tapanisen haastattelu Annassa 21/2016. Jutun ilmestymispäivä on 26.5.

The post Näyttelijä Ulla Tapaninen: ”Olen usein ollut suhteissani levoton” appeared first on Anna.fi.

Hollywoodissa uraa luova Sara Forsberg: ”Poikaystäväni Hooman tasapainottaa kreisiyttäni”

$
0
0

Hei Sara, mikä toi sinut Suomeen?

– Tulin tänne pariksi viikoksi hommiin: kirjoittamaan musiikkia tuottajakaverini kanssa, promoamaan 27. toukokuuta julkaistavaa EP:täni ja viimeistelemään syksyllä ilmestyvää albumiani. Olemme myös kuvanneet matskua syksyllä alkavaa Talent-showta varten, jossa toimin tuomarina. Talentin kuvaukset alkavat elokuussa ja jatkuvat joulukuuhun asti, joten syksyn ajan ravaan aika reippaasti Los Angelesin ja Suomen väliä.

Mitä henkilökohtaiseen elämääsi kuuluu?

– Ennen Jenkkeihin lähtöä olin ollut kaukosuhteessa kahdeksan kuukauden ajan. Olin jo jonkin aikaa miettinyt sen lopettamista, odotin vain merkkiä milloin sen teen ja jatkan elämääni. Kun tein kielivideoni ja Westtoast tarjosi minulle töitä Hollywoodista, se oli merkki. Olin miettinyt eroa niin kauan, että pääsin siitä myös tosi nopeasti yli.

– Heti Hollywoodiin muuton jälkeen minua alettiin viedä: oli paljon haastatteluja ja tapaamisia, piti mennä kuvauksiin Kiinaan, Balille ja Koreaan. Minulle sanottiin, että nyt ei sitten ole mikään oikea aika alkaa harrastaa parisuhdetta. Olin kuitenkin aika pian valmis tapaamaan uusia ihmisiä. Vaikka en tarvitsekaan toista ihmistä tunteakseni olevani kokonainen, halusin löytää rinnalleni oikeanlaisen ihmisen tasoittamaan elämäntyyliäni. Sitten tapasin sopivasti nykyisen herrasmieheni Hoomanin, jonka kanssa tulee syksyllä kaksi vuotta täyteen.

Millainen mies poikaystäväsi Hooman on?

– Hooman on ihan perusjätkä ja minulle tosi sopiva kumppani. On hienoa, että vierellä on mahdollisimman normaali ihminen, joka tasapainottaa tätä kaikkea mun kreisiyttä. Annamme toisillemme tilaa, eikä Hooman skitsoile, jos olen reissussa pari viikkoa. Ihan perinteisesti me kuitenkin olemme toisiimme sitoutuneet, ei meillä mitään vapaata suhdetta ole. Hooman ymmärtää minua ja minä häntä – sen takia suhde toimii.

”En ole enää yhtä sinisilmäinen”

Olet asunut Hollywoodissa pian kahden vuoden ajan. Kuinka viihdyt siellä?

– Oikein hyvin, olen kotiutunut sinne ja tunnen pikku asuntoni kodikseni. Minulla on tällä hetkellä myös niin paljon töitä, ettei ainakaan vielä ole syytä lähteä sieltä minnekään.
Olen oppinut näiden kahden vuoden aikana paljon bisneksestä ja brändäyksestä. Tosin minuun on tullut myös pieni tilkka kyynisyyttä, olen oppinut että tärkeintä ei aina ole se, kuinka hyvin laulaa, vaan se, kuinka hyvin sinulla voi tehdä rahaa. Uskon yhä ihmisten hyvyyteen, mutta en ole enää yhtä sinisilmäinen. Enää en heti anna itsestäni kaikkea, kuten minulla ennen oli tapana.

Mikä pidät merkittävimpänä saavutuksenasi?

– Alien-kielen luomista Star Wars – the Force Awakens –elokuvaan. Oli hienoa, kun minut kutsuttiin ensi-iltaan, ja ohjaaja J.J. Abrams kiitti minua kaikkien näyttelijöiden edessä. Rääyin ihan kamalasti. On voimaannuttavaa ja outoa ajatella, että olen oikeasti saanut jotakin niin konkreettista aikaan. Youtube-videot ovat kivoja, ja musiikkia on nasta kirjoittaa, mutta se on ihan eri juttu kuin se, että pikkutytöt itkevät, kun ne tulevat ottamaan kanssasi kuvaa.

Miten menestys ja uusi elämäsi on vaikuttanut ihmissuhteisiisi?

– Suomessa on kavereita, jotka eivät oikein osaa enää suhtautua minuun. He ujostelevat ja lopettavat puhumisen. Tai esittävät, etteivät tiedä mitä minulle on tapahtunut. Kotikaupunkini Pietarsaari on pieni paikkakunta, jossa kaikki varmasti tietävät, etten enää ole kassana perheyrityksessämme.

– Minulle on lapsuudesta jäänyt aika vähän ystäviä, mutta heitä oli vähän alun perinkin. Ne oikeimmat tyypit ovat yhä tukenani. Kellään muilla ei ole väliä kuin niillä läheisilläni, jotka oikeasti rakastavat minua. Niin kauan kun he eivät muuta suhtautumistaan minuun, kaikki on hyvin.

”Minulla oli tylsää, siksi olen nyt tässä”

Teit kuuluisan, eri kieliä matkivan videosi alkukeväästä 2014. Mistä kielellinen lahjakkuutesi on peräisin?

– Synnyin Pietarsaaressa, mutta olin vain muutaman kuukauden vanha, kun vanhempani muuttivat Yhdysvaltoihin isän työn perässä. Siksi ensimmäinen kieli, jonka opin, oli englanti. Isä oli IT-vastaavana eräälle Raamatun kääntämisorganisaatiolle, ja asuimme Texasissa pari vuotta. Seuraavaksi muutimme Iso-Britanniaan. Jenkeissä olin oppinut syvän etelän murteen, ja Briteissä minua kiusattiin puhetavastani. Siksi opettelin matkimaan brittiaksenttia, ehkä kaikki sai alkunsa sieltä.

– Kun palasimme Suomeen, asuimme kaksikielisellä paikkakunnalla. Opin suomen ja siitä tuli ykköskieleni, mutta Pietarsaaressa piti osata myös ruotsia. Opiskelin ruotsinkielisessä ammattikoulussa pari vuotta, ja sitten olin perheyrityksemme kassalla osa-aikaisena myyjänä. Työssäni tapasin paljon eri kansallisuuksia ja kiinnostuin kielistä entistä enemmän. Halusin oppia sanomaan jokaiselle asiakkaallemme jotain heidän omalla kielellään. Joskus se oli saksaa, joskus arabiaa. Kun menin vietnamilaiselle kaverille pelaamaan bingoa, opettelin pari sanaa vietnamia.

– Tieto ja innostus alkoivat kasaantua, ja opin koko ajan lisää, koska minulla on paljon ystäviä eri maista ja kulttuureista. Siitä se matkimisinto lähti.
Kielivideon tein yhtenä iltana, kun ei ollutkaan iltavuoroa kassalla. Minulla oli vähän tylsää, ja siksi olen tässä nyt.

Mitä kieliä oikeasti puhut?

– Peruskieliä: suomea, englantia, ruotsia, mutta perusfraaseja osaan monella kielellä, muun muassa ranskaksi, saksaksi ja italiaksi.

”Kaipaan Suomen raitista ilmaa”

Sinulta ilmestyy toukokuun lopulla EP ja syksyllä kokonainen albumillinen musiikkia. Kuinka laulusi syntyvät?

– Eri tavoin, inspiraatiosta ja fiiliksestä riippuen. Jos minulle vaikka tulee joku sanakombinaatio mieleen, kirjoitan sen puhelimeni muistiin ja jatkan kotona. Sitten saatan tuottajan kanssa luoda studiossa siihen biitin ja tehdä musiikin. Luomisprosessi on aina erilainen. On mahtavaa, ettei siinä ole sääntöjä.

– Levyllä kaikki biisit yhtä lukuunottamatta ovat itse kirjoittamiani. Tämä albumi on ollut minulle rakkausprojekti. Olen halunnut olla se, joka päättää mitä levylle tulee.

Kaipaatko Suomesta mitään?

– Maksapasteijaa, karjalanpiirakoita, saunaa ja riisipuuroa. Ja tietysti perhettäni, jota näin viimeksi jouluna. Tällä reissulla ei jäänyt hirveästi aikaa mennä Pohjanmaalle heitä morjenstamaan, mutta ehkä ensi kerralla.

– Kaipaan myös maisemia. Suomen kesää ja saunaa, mutta etenkin raitista ilmaa. Minulla todettiin jo pienenä astma, mutta se oli oireeton, kunnes muutin Hollywoodiin. Nyt se on pahentunut. Jos treenaan tosi kovaa, voi hengitystä alkaa ahdistaa.

”Tee töitä unelmiesi eteen”

Millaisia terveisiä haluat lähettää faneillesi? 
– Että KIITOS! En olisi tässä, jos Youtube-kanavallani olisi 13 tilaajaa. Nyt heitä on 620 000. Haluan myös kannustaa heitä: kun on unelmia ja haluaa tavoitella niitä, ei kannata miettiä, mitä muut ihmiset ajattelevat, tai onko se heidän mielestään noloa tai tyhmää. Jos olisin kielivideoni aikoihin lukenut netistä pelkästään negatiivisia kommentteja, olisin varmaan yhä kassalla töissä.

– Kannattaa tehdä sitä, mikä tekee onnelliseksi. Ei saa lakata unelmoimasta. Tai oikeastaan saa – ja pitääkin lakata. Ja alkaa tehdä töitä unelmiensa toteutumisen eteen!

– Yleisohjeeni elämässä on se, että ei kannata esittää muuta kuin on. Jos ihmisessä on persoonaa ja mielenkiintoisia juttuja, ihmiset yleensä huomaavat hänet. Feikeistä tyypeistä taas ei tykkää kukaan. Kannattaa siis vaan olla reilusti oma itsensä, eikä pyydellä olemassaoloaan anteeksi.

The post Hollywoodissa uraa luova Sara Forsberg: ”Poikaystäväni Hooman tasapainottaa kreisiyttäni” appeared first on Anna.fi.


Vain elämää -tähti Chisu: ”Naisen pitää ottaa vastuu omasta onnestaan”

$
0
0

Nainen on kauneimmillaan 17-vuotiaana ja seksuaalinen huippu on nelikymppisenä.

– Olen vasta 34-vuotias, joten jälkimmäiseen väitteeseen olen jäävi vastaamaan. Mutta tiedän paljon karismaattisisa vanhempia naisia, jotka pesevät mennen tullen nuoremmat kaunottaret. Heistä paistavat sisäinen viisaus ja vahvuus.

Koen vaivaannuttavina ainaiset kysymykset ulkonäöstä. Se ei ole niin iso asia elämässäni. Työnkuvaani artistina kuuluu kertoa muulle työryhmnälle, kuinka toimitaan. Se on joskus ollut raskas taakka, ei se, miltä näytän.

Pukeutumisessa ja meikkaamisessa olen mennyt ääripäästä toiseen ja hakenut omaa juttuani, mutta minulla on oikeastaan aina ollut aika hyvä olla itseni kanssa. Epävarma olo on liittynyt enemmän ihmissuhteisiin, jotka eivät ole menneet niin kuin olisin halunnut. Silloin olen miettinyt, mikä minussa on vikana. Enkö antanut tarpeeksi?

Lue myös: Chisu: ”Nämä ovat elämäni tärkeimpiä biisejä”

”Kauniin naisen pitää todistaa fiksuuttaan”

Naiset eivät halua leimautua feministeiksi.

– Minä ainakin voin sanoa, että olen feministi, vaikka vihaankin kaikenlaisia leimoja: feministi, vaemmistolainen, vihreä. Ne aina sulkevat jotakin pois. Feministinä ajan tasa-arvoa, en pelkästään naisten asiaa.

Feminismissä pitää muistaa se, että kun vaadimme oikeuksia, niiden mukana tulee vastuu. Jos nainen haluaa olla tasa-arvoinen, pitää kysyä itseltään, olenko valmis huolehtimaan myös niin sanotusti miehisinä pidetyistä asioista. Jos meillä menisi lämmitys rikki, minun pitää olla valmis tarttumaan toimeen, ei pelkästään miehen.

Osaan vaihtaa auton renkaat ja olen vaihtanutkin.

Ruma nainen on uskottavampi kuin kaunis.

– Kauneus avaa ovia, mutta se myös nostaa kynnyksiä. Ajatellaan, että kauniilla ei voi olla sisältöä. Kauniin naisen pitää todistaa fiksuuttaan enemmän.

Olen monta kertaa kuullut sanottavan esimerkiksi Jennistä (Vartiainen), että eihän se tee itse mitään muuta kuin laulaa. Suurin syy vähättelyyn on luultavasti Jennin kauneus. Se on niin väärin!

Nainen syyttää aina itseään, mies muita.

Pikemminkin päinvastoin: jos nainen ei uskalla toteuttaa itseään, hän päätyy usein syyttämään perhettään tyytymättömyydestään. ”Koska uhrasin kaikkeni teidän eteenne…”

Naisen pitäisi ottaa vastuu omasta onnestaan.

Mitä vähemmän kantaa mukanaan negatiivista painolastia, sitä paremmin voi, Chisu sanoo.

Mitä vähemmän kantaa mukanaan negatiivista painolastia, sitä paremmin voi, Chisu sanoo.

”En halua lakaista vaikeuksia maton alle”

Naiset juoruilevat, miehet puhuvat asiaa.

– Olen ollut paljon miesten kanssa tekemisissä, ja he puhuvat omista ja muiden asioista ihan yhtä paljon kuin naisetkin.

En halua lakaista vaikeuksia maton alle. Jos tulee riitaa jonkun kanssa, käsittelen asiat suoraan, en selän takana. Joskus olen saattanut sanoa liiankin suoraan ja loukata. Mutta on parempi, että myrsky nousee heti kuin 15 vuoden päästä. Silloin on vaikea enää selvitää, mitä todella tapahtui.

Myönnettäköön, että olen sortunut myös juoruiluun. Joskus on vain niin ihanaa sanoa ääneen, että se tyyppi on ihan p-stä. Usein kyse on omasta pienuudesta: en vain ole osannut hoitaa asioita järkevällä tavalla. Enemmän rakastan kuitenkin maailmanparannuspuheita. Pienessä nousuhumalassa keksitään yleensä ratkaisut kaikkiin maailman ongelmiin.

Naiset analysoivat tunteitaan koko ajan.

– Itse teen sitä koko ajan, vähän liikaakin. Mutta merkitysten hakeminen kuuluu työhöni: miksi ihmiset käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät? Paras koekaniin olen tietysti minä itse.

Puhun ajatuksistani ja tunteistani paljon myös ystävien kanssa, sekä miesten että naisten. Miehiltä saan usein hieman erilaista näkökulmaa.

”Lapsi on rikastuttanut elämääni”

Naiset vellovat menneisyyden traumoissa.

– Tietysti elämääni on mahtunut itsesäälin hetkiä, mutta ei siinä määrin, että olisin esimerkiksi masentunut.

Tunnen ihmisiä, jotka jossain juhlien vaiheessa alkavat aina vatvoa jotakin heille sattunutta vääryyttä tai epäoikeudenmukaisuutta. Se on aika narsistista käytöstä. Mitä vähemmän kantaa mukanaan negatiivista painolastia, sitä paremmin voi. Tämän ikäisenä pääsee niin harvoin bilettämään, että iltaa ei halua tuhlata itkeskelyyn tai sen kuuntelemiseen.

Välillä on pakko sanoa, että nyt ei ole oikea hetki, nyt en halua kuunnella. Akuutit kriisit käsitellään tietysti heti. Jos ystävällä on paha tilanne, kutsun hänet meille. Keitämme kahvit ja puhumme vaikka koko yön. Mutta vuosikausia en jaksa vatvoa.

Naiset ovat luonnostaan hoivaajia.

– Emmekö me kaikki joskus halua kainaloon? Pidän huolta läheisistäni, mutta kaipaan myös itse hoivaa. Haluan, että läheiseni ovat kiinnostuneita siitä, miten minulla menee. Että he pitävät minua tärkeänä omassa elämässään.

Omasta lapsesta huolehtiminen on ollut minulle luontaista. Sen mukanaan tuomat tunteet eivät ole juuri yllättäneet. Hämmästelen niitä puheita, joiden mukaan lapsen takia oma elämä loppuu. Minun elämääni lapsi on ainoastaan rikastuttanut. Olen vain ihan sikaonnellinen.

Olen onnekas, koska ympärilläni on tiivis verkosto. En ajattele, että ollakseni hyvä äiti, minun on itse huolehdittava ihan kaikesta. Osaan delegoida.

Minulle on ihmetelty, miten voin tehdä tällaista työtä pienen lapsen äitinä. Hyvänen aika, onhan miesministereilläkin lapsia. Ei heiltä kysytä, miten he siihen pystyvät.

”Seksin suhteen biologia ajaa miestä”

Miehet hakevat seksiä, naiset rakkautta.

– Emmekö me kaikki hae molempia? Kaikki ikävät asiat johtuvat rakkauden puutteesta. Seksin suhteen biologia ajaa miestä ehkä enemmän kuin naista. Ajatellaanpa, miten eläimet toimivat: koiraat odottelevat ympärillä, että naaras tulee kiimaan. Ihmisen pitää tietysti ottaa huomioon moraalisia näkökulmia. Jos mies haluaa pitää ydinperheen, hänen täytyy miettiä arvojaan siinä vaiheessa, kun rupeaa kutkuttamaan.

Lue lisää: Chisu: ”Olen joutunut tekemään töitä äidiltä perimäni kiltteyden kanssa”

Juttu on julkaistu Annassa numero 8/16.

The post Vain elämää -tähti Chisu: ”Naisen pitää ottaa vastuu omasta onnestaan” appeared first on Anna.fi.

Laulaja Heidi Pakarinen: Avoliiton särkyminen olikin pelastus

$
0
0

Oli heinäkuun pimeä yö viime kesänä. Laulaja Heidi Pakarinen, 40, oli juuri ajanut tangokeikaltaan Tuuloksesta takaisin Lahteen. Hänellä oli kädessään vastaostamansa kodin avaimet. Heidi avasi uuden kotinsa oven ensimmäistä kertaa, käveli tyhjässä asunnossa huoneesta toiseen ja hymyili onnesta.

– Minusta tuntui, että koko elämäni alkoi uudelleen. Voi vitsi, miten mielettömän ihana tunne se olikaan! Minulla menee vieläkin kylmät väreet, kun ajattelen sitä, Heidi kertoo nyt.

– Olin ostanut itselleni samppanjapullon juhlistaakseni hetkeä. Pullo ei ollut ihan kylmäkään, mutta se ei haitannut! Istuin kotini rappusilla, hörppäilin samppanjaa suoraan pullon suusta ja olin niin onnellinen.

Keittiössä Heidin silmiin osui sisustustarra, joka oli kiinnittänyt hänen huomionsa jo asuntoesittelyssä: Happiness is homemade, onni tehdään kotona.

– Aivan kuin minun ajatuksistani. Se on juuri niin, Heidi mietti.

Hän oli keikan jälkeen väsynyt, mutta uni ei mainannut sinä yönä tulla. Nyt Heidillä oli koti, joka tuntui kodilta, ensi kertaa ikioma.

Heidiä odotti vieras nainen

Tunnelma oli ollut toisenlainen pari kuukautta aiemmin. Heidi saapui illansuussa silloiseen kotiinsa, jonka hän jakoi monivuotisen avopuolisonsa ja kihlattunsa oopperalaulaja Mika Pohjosen kanssa.

Perillä Heidiä odotti myös Heidille vieras nainen, jonka olemassaolosta hän oli kuullut ensimmäistä kertaa vain muutamia päiviä aiemmin. Mikan mukaan nainen oli hänen ”hyvä ystävänsä”. Mutta mitä nainen teki heidän kotonaan? Sitä Heidi ei ymmärtänyt. Hänestä tuntui, että kyse ei ollut pelkästä ystävyydestä. Taustalla oli tapahtumia, jotka olivat horjuttaneet Heidin luottamusta miestään kohtaan.

– Kuulin sanovani Mikalle, että jos meidän yhdessäolomme on tällaista, en enää voi olla ja elää sinun kanssasi.

Heidi tajusi tarkoittavansa joka sanaa. Sitä seurasi hämmästys: olinko se minä, joka puhui?

– Se oli ihan mieletön fiilis. Että wau, sainko minä tosiaan sen sanottua, vaikka samaan aikaan tuntui, että minua yritetään polkea ja väitetään, että mitään ei ole tapahtunut eikä tekeillä.

Kun Mika lähti viemään naista ja tämän poikaa Helsinkiin, Heidi riisui kihlasormuksensa ja jätti sen keittiön pöydälle.

Heidi vältteli riitoja

Vaikea avoliitto oli ollut jo pitkään.

– Näin jälkikäteen on hankala sanoa, milloin rakkaus loppui, mutta aika kauaksi se menee, Heidi kertoo.

– Olin usein ajatellut, että meillä olisi monta syytä erota tai ainakin ottaa asia puheeksi. En kuitenkaan ollut tehnyt niin, koska keskusteluista seurasi vain raivoa ja vihaa, joka mykisti minut, laittoi minut lukkoon.

Heidi oli nähnyt omassa lapsuudessaan vihaa ja väkivaltaa, ja senkin takia hän vältteli riitojen kehittymistä pidemmälle. Hän vaikeni ja varoi purkamasta pettymystään itkuun – se kun ärsytti hänen puolisoaan.

– Mika sanoi, että itkeä ei tarvitse muulloin kuin silloin, kun joku on kuollut.

Vaikea mennä yöksi viereen

Parisuhteen vedenjakaksi tuli Heidin kuningatarvuosi. Meininki kotona oli yhä nihkeämpi, ja Heidistä alkoi tuntua, ettei hänellä ollut puolisonsa kanssa enää mitään yhteistä.

– Moni on sanonut, että kaksi taiteilijaa ei sovi samaan perheeseen. Siihen asti suhteemme oli mennyt hyvin pitkälle Mikan ehdoilla. Nyt minut noteerattiin omana itsenäni. En enää ollut pelkkä kotiäiti, koko ajan valveilla ja valmiina perheelle ja miehelle.

Etäisyys parin välillä kasvoi. Kun Heidiä pyydettiin ja hän lähti suomalaisen tangon vientimatkalle Argentiinaan, vain tyttäret toivottivat hänelle hyvää matkaa.

Kun Heidin oli kotona paha olla, hän puuhaili koko ajan jotain.

– Kotihommat ja lasten kanssa touhuilu ovat tuollaisessa tilanteessa hyvä pakopaikka ja syy olla menemättä toisen seuraan.

Liiton loppuaikoina Heidi nukahti usein tyttöjen viereen iltasadun jälkeen.

– En potenut siitä huonoa omaatuntoa. Jos parisuhteessa ei kohdata eikä kommunikoida koko päivän aikana, on vaikeaa ja jopa vastenmielistä mennä toisen viereen yöksikään.

Pariskunta ajautui yhä kauemmas toisistaan.

– Tapahtui paljon sellaista, ettei kukaan mies tai nainen voisi sellaista hyväksyä. Kasvotusten emme kyenneet niitä selvittämään.

Vihdoin onnellinen koti

Pian kuningatarvuoden jälkeen Heidi tajusi, ettei ollut pitkään aikaan kuullut Mikan sanovan, että hän rakastaa Heidiä. Yksipuolisesti sanottuna sanat tuntuivat tyhjiltä, merkityksettömiltä.

– Rakkaus oli loppunut, ja tunsin vahvasti, ettei se enää palaa. Minulta oli mennyt toivo ja usko siihen, että voimme vielä jatkaa elämäämme yhdessä tasavertaisina ja rakastavina puolisoina.

Vieras nainen omassa kodissa oli Heidille merkki, viimeinen pisara.

– Elämä on ihmeellistä. Joskus voi käydä niin, että kun luulee jonkun tulevan särkemään jotain, hän tuleekin pelastamaan.

– Nyt elän sellaista hyvää elämää, josta olen haaveillut. Siihen kuuluvat lapset, oma koti, työ, ystävät ja rakkaus. Minulla on koti, jossa kelpaan ja saan olla juuri sellainen kuin olen.

Katkelma Annan kansijutusta nro 22/2016

The post Laulaja Heidi Pakarinen: Avoliiton särkyminen olikin pelastus appeared first on Anna.fi.

Nämä ovat suomalaisten yleisimmät syyt mennä pariterapiaan

$
0
0

Suomalaiset hakeutuvat pariterapiaan usein uskottomuuden vuoksi.

– Pettäminen paljastuu ja se romahduttaa korttitalon, psykologi Mikael Saarinen kertoo.

Uskottomuus on usein kuitenkin vain se viimeinen niitti, joka toimii laukaisevana tekijänä pariterapiaan hakeutumiselle.

– Taustalla voi olla jopa vuosikausia jatkuneita ongelmia, mutta usein ihmiset vetkuttelevat eivätkä hae apua.

Koska vuosia kestäneistä ongelmista voi olla hankala päästä yli, pariterapiaan kannattaisi Saarisen mukaan hakeutua jo paljon aiemmin.

Mistä sitten tietää, milloin pariterapia olisi paikallaan?

Kiinnostuksen lopahtaminen on hälytysmerkki

Tee testi. Kuvittele mielessäsi kumppanisi. Millaisia ajatuksia päässäsi syttyy? Kääntyvätkö suupielesi hymyyn, tuleeko sinulle lämmin olo tai kaipauksen tunne? Jos kyllä, suhteesi on todennäköisesti hyvässä kunnossa.

– Jos sen sijaan tulee jäykkä ja tyhjä olo, hälytyskellojen pitäisi alkaa soida.

Huolestua pitäisi myös silloin, jos et enää tiedä – eikä sinua välttämättä edes kiinnosta – mitä kumppanillesi kuuluu.

– Parisuhteessa on tärkeää olla kartalla toisen elämästä. Jos etäännytään toisesta, aletaan rakentaa muureja, eikä keskustella enää muusta kuin arjen pyörittämisestä, on suuri vaara sille, että kiinnostus toista kohtaan lopahtaa kokonaan.

Tällöin suhteesta voi loppua myös seksi.

– On yleistä, että pariterapiaan tulevilla pariskunnilla on ollut seksiä viime aikoina enää kerran puolessa vuodessa.

Huolla parisuhdetta kuin autoa

Jos parisuhteessa ollaan yksinäisiä, eivätkä kumppanit jaa toisilleen hellyyttä, puuttuvia asioita voidaan lähteä hakemaan suhteen ulkopuolelta.

– Ajatellaan, että ”en menetä mitään, koska minulla ei ole mitään”, ja aloitetaan salainen suhde, Saarinen kertoo.

Samalla oma parisuhde voi alkaa näyttää negatiivisemmalta kuin se todellisuudessa onkaan.

– Toisessa maailmassa on vain ihastumisen tunne ja kaikki on ihana. Kun sieltä käsin katsoo omaa parisuhdetta, voi näyttää siltä, että tässä ei ole mitään hyvää eikä ole koskaan ollutkaan, mikä ei tietenkään ole totta.

Parisuhdetta pitääkin Saarisen mukaan huoltaa kuten autoa. Näin se pysyy kiinnostavana, ja molempien tarpeet tulevat tyydytetyiksi ja kohdatuiksi.

– Vaatimisen ja syyttämisen sijaan pitäisi puhua molempien tarpeista ja suhteen kehittämisestä. Pitäisikö kahdenkeskistä aikaa olla enemmän, pitäisikö käydä useammin treffeillä ja ollaanko seksielämään tyytyväisiä?

Jos vain hääpäivänä panostetaan suhteeseen ja lähdetään romanttiselle kylpylälomalle, tarpeet ja odotukset voivat olla liian suuria ja tapahtuu ylilyöntejä.

– Arvostusta, ihailua ja kiinnostusta toista kohtaan pitäisi olla parisuhteessa päivittäin. Silloin suhde pysyy elossa.

The post Nämä ovat suomalaisten yleisimmät syyt mennä pariterapiaan appeared first on Anna.fi.

Mitä tehdä, jos puoliso ei suostu pariterapiaan? Psykologin 3 vinkkiä

$
0
0

Parisuhde tökkii, ja erokin on jo käynyt mielessä. Ehdotat pariterapiaa, mutta kumppani ei suostu tai näe terapialle mitään tarvetta. Onko mitään tehtävissä? Kysyimme neuvoa psykologi Mikael Saariselta.

1. Kysy, voisiko toinen valita terapeutin?

Ehdota terapiaa kumppanillesi ja kerro rehellisesti, että mielestäsi tarvitsisitte apua. Älä kuitenkaan tee päätöstä terapeutista omin nokkinesi.

– Jos minä olen jo valinnut terapeutin ja sinun pitää vain tulla sinne, se on sinulle paljon hankalampaa. Sinusta voi tuntua siltä, että olen liittoutunut terapeutin kanssa ja että terapeutti ymmärtää vain minua, Saarinen sanoo.

Kartoita siis terapiavaihtoehtoja: etsi jokin kirja tai artikkeli luettavaksi ja kysy kumppaniltasi, mikä vaihtoehdoista kuulostaa hänen mielestään hyvältä.

Lue myös: Nämä 10 ongelmaa aiheuttavat avioeron – ratkaise ne!

2. Puhu terapian sijaan konsultaatiosta

Pariterapia voi enemminkin olla konsultaatiota kuin terapiaa.

– Terapeutin voi ottaa ikään kuin valmentajaksi, joka sparraa tiettyä ongelma-aluetta.

Lyhyt pariterapia ei ole psykoterapiaa perinteisessä merkityksessä. Siinä ei Saarisen mielestä tarvitse käsitellä esimerkiksi lapsuuden kokemuksia tai pureutua syvälle ihmisen menneisyyteen.

– Kyse on kuitenkin tästä hetkestä. Konsultaation avulla yritetään tunnistaa ja muuttaa sitä haitallista kehää, jonka vuoksi parisuhteessa on paha olla.

Mitä aiemmin terapiaan lähdetään, sitä lyhyempiä konsultaatiot voivat olla. Neljä tai viisi kertaa voi riittää.

3. Perustele, miksi terapiaa tarvitaan

Saarisen mukaan pariterapiaan hakeudutaan usein vasta noin 5–6 vuotta ongelmien alkamisen jälkeen.

– Koska pitkäaikaisia ongelmia voi olla vaikea ratkaista, pariterapia johtaa usein eroon.

Pelko erosta saattaakin olla syynä siihen, että pariterapia ei houkuttele.

– Toinen voi  ajatella, että tämä on suhteen loppu ja pariterapian tulos on todennäköisesti katastrofi.

Painota siis kumppanillesi, että haluat suhteenne jatkuvan ja näet siinä yhä toivoa.

Lue myös: Tekeekö puolisosi sinut hulluksi?

+ Älä pakota ketään terapiaan

Pariterapiaan pakottamisesta ei ole Saarisen mielestä hyötyä.

– Melko yleinen tilanne on sellainen, että terapiaan tulee mies, joka sanoo, että tuli paikalle vain koska vaimo pakotti.

Jos kumppanisi ei halua osallistua terapiaan, voit käydä ensin yksin omassa konsultaatiossa.

– Kenties toinenkin voi käydä sitten yksin omassaan, jonka jälkeen paritapaaminen voi onnistua.

On kuitenkin hyvä varautua myös siihen, että tilanne saattaa olla hankala.

– Jos kumppaniin ei voi luottaa tai uskoa siihen, että hän on sitoutunut suhteesen, voi olla vaikeaa saada häntä sitoutumaan terapiaankaan. Tärkeintä olisikin toimia suhteessa niin, että terapia olisi tarpeetonta.

Mutta miten se onnistuu? Lue Mikael Saarisen vinkit jutusta: Nämä ovat suomalaisten yleisimmät syyt mennä pariterapiaan

The post Mitä tehdä, jos puoliso ei suostu pariterapiaan? Psykologin 3 vinkkiä appeared first on Anna.fi.

Jätetyksi tuleminen ilman selitystä on pahempaa kuin petetyksi tuleminen

$
0
0

Kuvittele tilanne, jossa onnelliseksi luulemasi suhde, olipa kyse sitten pari- tai ystävyyssuhteesta, loppuu yhtäkkiä ilman selityksiä. Eräänä päivänä ihminen, jota kunnioitat ja johon luotat, vain katoaa. Hän ei vastaa puheluihisi tai vaivaudu selittämään mistä on kyse. Katoamistempulla on englanninkielinen kuvaava nimitys, ghosting. Ihminen katoaa kuin haamu.

Ilmiö ei toki ole uusi, selkärangattomat luuserit ovat harrastaneet katoamistemppuja kautta aikojen. Internetin ja deittisovellusten aikakaudella ghostauksesta on tullut yleisempää, sillä kevyesti deittisovelluksessa alkanut suhde on helppo lopettaa yhtä tunteettomasti. Harmittoman oloisen katoamistempun emotionaaliset seuraukset saattavat kuitenkin olla tuhoisat – kummallekin osapuolelle.

Helppo pakotie ulos suhteesta

Millainen ihminen voi vain katkaista välit, antamatta mitään selitystä teolleen? Sellainen, joka yrittää vältellä emotionaalista taakkaansa, eikä kykene käsittelemään omia tunteitaan. Katoajan mielestä on helpompi paeta, kuin kohdata kumppanin kysymykset. Katoaja on saattanut suunnitella eroa jo pitkään ja pelkää, ettei kykene käsittelemään kumppaninsa reaktiota.

Toisin kuin katoaja luulee, hän ei suinkaan pääse helpommalla häipymällä takavasemmalle. Ghostaajan oma pelkuruus tulee todennäköisesti vainoamaan häntä paljon kauemmin, kuin mitä hänen temppunsa koskettaa jätettyä. Voi myös olla, ettei jättäjä ymmärrä, kuinka tuskallista katoaminen on suhteen toiselle osapuolelle. Tai sitten kyseessä on niin tunnekylmä ihminen, ettei tämä edes välitä satuttavansa kumppaniaan.

Pahempaa kuin pettäminen

Pettymys ja hyväksikäytetty olo, siinä jätetyn ensimmäiset tuntemukset. Seuraukset ovat sitä traumaattisempia, mitä kauemmin suhde on jatkunut ja mitä suurempaa luottamusta kumppani on suhteessa nauttinut. Sosiaalinen hylkääminen aktivoi aivoissa samoja hermoratoja kuin kipu, niinpä jätetyksi tullut saattaa kokea jopa voimakasta fyysistä tuskaa.

Pahinta katoamisessa on se, ettei jätetty ensin ymmärrä, mitä on tapahtunut. Pitäisikö kumppanista olla huolissaan, onko jotain tapahtunut? Miksei hän vastaa puheluihin ja viesteihin? Epätietoisuus on raastavaa, sillä jätetyllä ei ole selkeää toimintamallia, jonka mukaan reagoida. Katoamistemppu herättää vain kysymyksiä, joihin ei saa vastausta. Ilman tietoa, aivot eivät pysty reagoimaan ja työstämään tapahtunutta.

Kuinka katoamistempusta selviää?

Normaalissa erotilanteessa jätetyksi tulleella on mahdollisuus kysyä kysymyksiä jättäjältä ja näin käsitellä tapahtunutta. Puhuminen ja asioiden selvittäminen on tärkeää etenkin jätetyksi tulleen itsetunnon kannalta. Koska ghostaajan uhriksi joutunut ei saa vastauksia katoajalta, hän pommittaa niillä itseään. Aiheutinko minä tämän? Miksi ansaitsen tällaista? Tapahtuuko tämä uudestaan? Katoajan mykkäkoulu ja pakoilu on passiivis-aggressiivista väkivaltaa, josta toipuminen saattaa kestää vuosia.

Jätetyn olisi tärkeintä ymmärtää, ettei kumppanin teko määrittele häntä ihmisenä. Se on osoitus jättäjän omista ongelmista. Tämä ihminen ei kykene kypsään parisuhteeseen. Hänellä ole selkärankaa kohdata kumppaniaan tai kantaa vastuuta teoistaan. Ghostaaja onkin itse itsensä suurin vihollinen, sillä hänen pahin pelkonsa on joutua julkisen tilinteon kohteeksi. Jätetyn kannattaa kohdistaa ajatukset ja energia ihmisiin, joilta voi saada vastarakkautta ja kunnioitusta, ja antaa pelkurimaisen ghostaajan nähdä painajaisia siitä päivästä, kun hän sattumalta törmää uhriinsa kadulla.

Lähteet: Psychology Today, The Guardian, Huffington Post

Lue myös:

Jouduitko petetyksi? Näin toivut uskottomuudesta ja vältät katkeroitumisen

Nämä ovat 9 typerintä lausetta pettäjän suusta

Eronneiden parisuhdevinkit: Näin suhteen saa kestämään

Myrkyllinen parisuhde syö itsetunnon

The post Jätetyksi tuleminen ilman selitystä on pahempaa kuin petetyksi tuleminen appeared first on Anna.fi.

Laulaja Jonne Aaron: Näistä merkeistä tiedän parisuhteen olevan tuhoon tuomittu

$
0
0

Jonne Aaron, 32, vastaa puhelimeen iloisena. Hänen uusi Rooma-sinkkunsa on juuri julkaistu yleisölle.

– Ihan kuin olisi viikonloppu alkanut! Biisiä tehtiin vuoden ajan, ja nyt on tosi hyvä fiilis siitä, että saatiin uutta materiaalia ulos. Rooma tuntuu myös saaneen hyvän vastaanoton. Netissä ihmiset kertovat tykkäävänsä siitä. On hyvä pörinä päällä!

Kappale kertoo siitä, kun rakkaussuhde ei toimi. Toinen voisi olla se oikea, mutta hän ei pysy laulun päähenkilön kyydissä mukana.

Mutta millainen henkilö Jonnen kyydissä sitten pysyy?

”Moni on pudonnut tarakalta”

Jonne itse huomaa parisuhteen olevan tuhoon tuomittu, jos takki alkaa olla aivan tyhjä.

– Kun päätä hakkaa seinään tarpeeksi kauan, pää alkaa hajota ennen kuin se seinä. Jokaisella on tietysti omat rajansa ja omat tarinansa.

Jonne kertoi pitkäaikaisen parisuhteensa päättymisestä Annalle vuonna 2014. Ero sai tuolloin miehen romahtamaan täysin.

Löytyykö Jonnen kappaleiden sanoituksista viitteitä artistin omiin parisuhteisiin?

– Moni on pudonnut tarakalta ja itsekin olen pudonnut. Mutta aina on kivuttu ylös. Kun joku putoaa kyydistä, jotain uutta löytyy tilalle, Jonne sanoo mystisesti.

Nyt miehen parisuhderintamalla puhaltavatkin uudet tuulet. Vuoden 2013 perintöprinsessa Maija Kerisalmi vahvisti hiljaittain Iltalehdelle, että hän ja Jonne ovat onnellisesti yhdessä.

Jonne ei kuitenkaan halua kommentoida parisuhdetilannettaan Kerisalmeen. Mutta Jonnen mukaan hänen kyydissään pysyvät yleensä sellaiset naiset, joilla on hyvä tasapaino.

– Jos siis mennään tandemilla, Jonne vitsailee.

”Yritän haastaa itseäni”

Vaikka Jonnen uusi sinkku kertoo rakkaudesta, kaikki uuden levyn kappaleet eivät ole pelkkiä rakkauslauluja.

– Seuraava sinkku voi olla ihan mitä vaan. Ylen Nenäpäivään tehdyssä Mitä sä ajattelet –biisissä, joka muuten tulee luultavasti löytymään uudelta levyltäkin, on esimerkiksi yhteiskunnallistakin sanomaa mukana.

Melodisesti uusi levy tulee Jonnen mukaan olevan vahva.

Rooma-kappaleessa liikutaan jo hieman Negativen maastossa, ja siinä on myös Bon Jovi -vaikutteita.

Ennen soolouraansa Jonne tunnettiin Negative-bändin nokkamiehenä. Mitä Negativelle kuuluu nyt?

Negativen aika tulee sitten, kun se tulee. Sitä ei ole haudattu. Se on vain vähän pidemmällä tauolla, joka on venähtänyt, Jonne sanoo.

Tällä hetkellä Jonne keskittyy soolouraansa.

– Haluan tehdä tämän kunnolla. Yritän myös koko ajan tekstillisesti haastaa itseäni ja syventää ilmaisuani.

Keikat alkavat heinäkuun alussa ja Jonne odottaa jo innolla pääsevänsä festivaalilavoille.

Ennen keikkakesää mies kuitenkin ehtii hengähtää hetkisen.

Jos vaikka juhannuksena pääsisi reissuun. Pidennetty viikonloppu olisi mahtava – vaikka Roomassa!

Lue myös:

Jonne Aaron: ”Romahdin erossa täysin”

Kaija Koo: ”Olen ollut epävarma ja kuunnellut liikaa muita”

Samuli Edelmann Vain elämää -ohjelmasta: ”Psyyke oli koetuksella”

The post Laulaja Jonne Aaron: Näistä merkeistä tiedän parisuhteen olevan tuhoon tuomittu appeared first on Anna.fi.

Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu Kari Kanala neuvoo: Älä sano tätä eroamassa olevalle ystävällesi

$
0
0

1. Älä väitä tietäväsi, miltä ystävästäsi tuntuu

Kukaan ei lopulta todella tiedä toisen tunteita, vaikka itse olisikin ollut joskus vastaavassa tilanteessa. Jokaisen ihmisen kohdalla ero on aina oma ja erityinen. Toisen toteamus ”tiedän, miltä sinusta tuntuu” voi tuntua toisesta todella pahalta. Siinä ystävä tavallaan kävelee toisen ja hänen tunteidensa ylitse.

On parempi sanoa esimerkiksi, että ”Tunnistan jotain tuosta”. Silloin yhtyy kaverinsa tilanteeseen, mutta ei tyhjennä tämän omaa kokemusta.

Lue lisää: Testaa, uhkaako omaa parisuhdettasi ero

2. Älä neuvo ennen kuin neuvoasi kysytään

Kuunteleminen on tärkeää. Älä täytä toisen tuskaa omalla puheellasi ja analysoinnillasi, vaan anna toisen kertoa tarinansa vaikka moneenkin kertaan. Älä keskeytä, mutta keskity kuulemaasi ja ole läsnä,  käytettävissä.

Varo neuvomista, varsinkin jos sinulta ei neuvoja pyydetä. Pyydettäessäkin varo valmiiden vastausten antamista. Kysy mieluummin tarkentavia kysymyksiä, jotka auttavat eroa miettivän ajattelua eteenpäin ja auttavat häntä tekemään omat ratkaisunsa.

3. Älä lisää painetta tehdä nopeita päätöksiä

Rauhoita tilannetta ja yritä auttaa ystävääsi ottamaan lisäaikaa asian pohtimiseen. Kannusta häntä ottamaan päätökselleen aikaa ja tekemään sen kaikessa rauhassa. Voit esimerkiksi ehdottaa, että kannattaisiko asiaa katsoa ja miettiä asiaa vaikka kuukauden ajan. Jos sitten vielä tuntuu samalta, päätöksellä on vankempi perusta – sen seuraukset kun voivat olla elämän mittaisia.

4. Älä arvostele tai hauku ystävän kumppania

Älä lisää toisen kierroksia äläkä lietso hänen vihaansa.  Älä kuitenkaan anna toiselle sitä tunnetta, että olet häntä vastaan tai mene siihen asetelmaan, että olet hänen kumppaninsa puolella. Ystävyyden perusasioihin kuuluu lojaalisuus, tunne siitä että ystävä on sinun puolellasi. Pidä myös ystäväsi puolta keskusteluissa, joita käyt asiasta tietävien tai siihen liittyvien, esimerkiksi ystävien tai perheenjäsenten kanssa.

Kumppanin haukkuminen on pahaksi siksikin, että jos eroamista harkitseva tai jo eronnut pari palaa yhteen. pahat sanat eivät unohdu.

Lue lisää: Myrkyllinen parisuhde syö itsetunnon

5. Älä tue repivää riitelyä tai täydellistä välirikkoa

Jos perheessä on lapsia, erovaiheessa täytyy ajatella ennen kaikkea heitä. Lasten kannalta on tärkeää, ettei entisistä kumppaneista tule vihollisia. Jos viha ja suru uhkaavat mustata ystäväsi mielen, muistuta häntä siitä että suhteessa on varmaan ollut myös hyviä hetkiä, joita kukaan ei voi koskaan ottaa pois.

Lue lisää: Testaa, oletko hyvä ystävä

The post Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu Kari Kanala neuvoo: Älä sano tätä eroamassa olevalle ystävällesi appeared first on Anna.fi.


Nämä 10 kysymystä paljastavat, kannattaako suhdetta jatkaa

$
0
0

1. Haluatteko viettää vapaa-aikaa yhdessä?

Saatko kumppanistasi voimaa, vai imeekö hän kaiken energiasi? Suhteen jatkoa kannattaa miettiä, jos et halua viettää vapaa-aikaa kumppanisi kanssa, vaan tarvitset vapaa-aikaa hänestä. Jos taas hän asettaa omat menonsa jatkuvasti edellesi, on paikallaan kysyä, miksi olet ihmisen kanssa, joka välttelee sinua.

Keskustele: Ei yhteistä tekemistä ja aikaa, olen huolissani jaksamisestani

2. Onko teillä hauskaa?

Huumori on yksi suurimmista voimista, joka hitsaa parit yhteen. Koska nauroitte viimeksi yhdessä? Millaista huumoria viljelette? Ilkeä huumori on yhtä hälyttävä merkki kuin pessimistinen jurnutus. Kumppanista vitsaileminen ei ole huumoria vaan kiusaamista, jos vitsin kohdetta ei naurata.

Keskustele: Jaksanko elää pessimistin kanssa?

3. Onko teidän helppoa puhua tunteistanne?

Tunteista avautuminen ei ole kaikille helppoa. Mielenliikkeensä pitäisi silti pystyä sanoittamaan jotenkin. Suhde ei saisi muuttua epätoivoiseksi taisteluksi, jossa toinen yrittää kaivaa toisesta tunnereaktioita ja toinen vetäytyy syvemmälle kuoreensa.

Lue myös: Tunnista ja avaa tunnelukkosi

4. Hyväksyttekö toistenne virheet?

Parisuhteen tarkoitus ei ole muuttaa kumppania virheettömäksi. Kypsässä suhteessa kumppanit hyväksyvät molempien heikkoudet ja pystyvät elämään niiden kanssa. Yhteiselo ei ole terveellä pohjalla, jos ruoditte jatkuvasti toistenne virheitä ja yritätte muuttaa toistenne persoonaa.

Lue myös: 7 virhettä, joihin fiksutkin parit sortuvat – katso, sorrutteko te!

5. Rohkaisetteko ja haastatteko toisianne?

Toimivassa suhteessa kumppanit kannustavat toisiaan tavoittelemaan unelmiaan. Rakastaan saa myös haastaa terveellä tavalla, esimerkiksi tsempata häntä kohti terveellisempiä elämäntapoja. Suhde on heikoilla jäillä, jos lannistatte toisianne tai olette kiinnostuneita vain omista tavoitteistanne.

Keskustele: Mies vähättelee minulle tärkeitä asioita

6. Rakastatko häntä vai ideaa hänestä?

Kumppanisi voi kuulostaa täydelliseltä, mutta onko välillänne rakkautta, kipinää, iloa ja sitoutumista? Tyhjä kiiltokuvasuhde voi estää sinua löytämästä todellista rakkautta. Jos välillänne on jo tapailuvaiheessa enemmän kaveruutta kuin intohimoa, mieti, kannattaisiko teidän jatkaa ystävinä.

Keskustele: ”Täydellisessä” suhteessamme ei ole romantiikkaa

7. Haluaisitko pettää häntä?

Viaton fantasiointi on eri asia kuin pettämisen suunnitteleminen. Jos mietit jatkuvasti, miten voisit pettää kumppaniasi, pysähdy. Mieti, mistä ajatuksesi kumpuavat. Oletko seksuaalisesti turhautunut, haluatko pönkittää itsetuntoasi vai kostaa jotakin? Pettäminen on huono ratkaisu, sillä se johtaa yleensä riitoihin, syyllisyydentunteisiin ja epävarmuuteen.

Lue myös: Pettäminen piristää parisuhdetta – ja 6 muuta myyttiä uskottomuudesta

8. Tunnetko olosi turvalliseksi hänen kanssaan?

Rakkaus saa saada sydämen pamppailemaan – pelko kumppanin käytöksestä ei saisi aiheuttaa sitä koskaan. Jos kumppanisi käytös on henkisesti tai fyysisesti arvaamatonta tai väkivaltaista, suhteeseen ei kannata jäädä. Jos pelkäät, mitä hän tekee erotilanteessa, hae apua ystäviltäsi, sosiaali-, mielenterveys- tai päihdepalveluista.

Lue myös:
Näin tunnistat parisuhdeväkivallan 11 ennusmerkkiä
Narsistin pauloissa

9. Oletteko samaa mieltä suurista kysymyksistä?

Rakkaus ei aina riitä kannattelemaan suhdetta. Yhteinen elämä on mahdottomuus, jos olette eri mieltä perustavanlaatuisista kysymyksistä. Tällaisia ovat lasten hankinta, asumismuoto, rahankäyttö ja suhteen pelisäännöt. Suurissa kysymyksissä toisen tahtoon ei kannata taipua liian kiltisti, sillä vaarana on katkeroituminen.

Keskustele: Rakastan naistani, mutta hän ei halua lasta

10. Puhutteko yhteisestä tulevaisuudesta?

Jopa tulevaisuudesta riiteleminen on parempi vaihtoehto kuin täydellinen vaikeneminen. Onko teillä yhteisiä suunnitelmia, vai tavoitteletteko vain omia unelmianne? Jos toinen haluaa sitoutua, mutta toinen välttelee tulevaisuudesta puhumista vuosikausia, suhteeseen on turha uhrata energiaa.

Keskustele: Mitä nainen tarkoittaa sanoessaan, ettei voi luvata tulevaisuudelta mitään?

Lähteet: Elite Daily, Lifehack, Tiny Buddha

The post Nämä 10 kysymystä paljastavat, kannattaako suhdetta jatkaa appeared first on Anna.fi.

Tämän nukkuma-asento kertoo parisuhteestasi

$
0
0

Unessa alitajunta ohjailee asentojamme, joten tiukka lusikka tai toiselle käännetty selkä kertovat, mitä todella ajattelette toisistanne – ellet sitten ole kumppanin selkää mukiloiva ja alati lakanoissa pyörähtelevä nukkuja. Siinä tapauksessa ei ole ihme, että puolisosi yrittää vetäytyä mahdollisimman kauas sinusta.

Lusikka, jossa kumppani halaa sinua

Asento, jossa sinä olet pikkulusikka ja kumppanisi iso lusikka, on merkki välillänne vallitsevasta luottamuksesta. Kumppanisi halaa sinua suojelevasti takaapäin, ja sinä nukut turvassa hänen käsivarsiensa ympäröimänä. Armaasi on tässä asennossa erityisen haavoittuvainen, sillä hän on keskittynyt suojelemaan sinua. Kumppanisi käytös kertoo, että hän tekisi mitä vain vuoksesi.

Lue lisää: Vinkit rakkausseksiin – Näin syvennätte suhdettanne hellyyden avulla

Lusikka, jossa sinä halaat kumppania

Halaatko öisin rakastasi takaapäin? Tämä tarkoittaa, että tunnet voimakasta suojelunhalua kumppaniasi kohtaan. Haluat pitää hänet lähelläsi ja turvassa yölläkin. Kumppanin kaappaminen tiukkaan lusikkaan saattaa olla myös merkki siitä, että olet jopa hieman mustasukkainen ja haluat kumppanisi kokonaan itsellesi.

Lue lisää: Mustasukkaisuudesta voi parantua

Lusikka hajuraolla

Vastarakastuneet viihtyvät usein myös yöt kietoutuneina toisiinsa. Suhteen kuherruskuukausien jälkeen parit kuitenkin ottavat etäisyyttä lakanoissa, sillä ollaanpa nyt rehellisiä: toisen jatkuva läheisyys verottaa unen laatua. Lusikka-asento paljastaa, että olette edelleen tärkeitä toisillenne ja kumppanisi haluaa huolehtia sinusta. Väljä lusikka-asento ei kuitenkaan ole yhtä seksuaalinen kuin asennon tiivis versio.

Lue lisää: Parempaa seksiä, onnellisempaa elämää – Näin vahvistat seksuaalista itseluottamustasi

Kumppanin kainalossa

Nukkuuko kumppanisi selällään ja sinä käpertyneenä hänen kainaloonsa, pää leväten hänen rintakehällään? Olet tainnut löytää itsellesi alfauroksen. Puolisosi asento kertoo hyvästä itsetunnosta. Miehesi tietää olevansa voimakas ja haluaa suojella sinua. Jos olet kokonaan käpertynyt kumppanisi kylkeen, saatat olla hänestä jopa hieman riippuvainen tai halukas siihen, että hän ohjaa arkeasi. Lepääkö pääsi hänen rinnallaan, mutta vartalonne eivät muuten kosketa toisiaan? Tämä asento on merkki siitä, että arvostat kumppaniasi mutta haluat tehdä päätöksesi itse.

Lue lisää: Huono itsetunto? Näin voit treenata itsellesi paremman itsetunnon

Kasvot vastakkain

Välillänne saattaa olla selvittämättömiä asioita. Nukkuminen kasvot vastakkain kertoo siitä, että yritätte unissannekin katsoa toisianne silmiin. Ehkä kumppanisi tavoittelee öisinkin huomiotasi kertoakseen sinulle jotain. Jos hän työntää unissaan lantiotaan sinua vasten, kyseessä saattaa olla läheisyyden ja seksin puute.

Lue lisää: Seksuaalinen haluttomuus – Herätä halut uudestaan

Molemmat mahallaan

Mahallaan nukkuva hakee turvaa ja haluaa suojella itseään. Jos olet viime aikoina alkanut viihtyä öisin vatsallasi, on ehkä syytä miettiä, onko suhteessanne tapahtunut jotain, mikä on saanut sinut epävarmaksi? Ehkä suhteessa on herännyt tunteita, joita yritätte piilotella toisiltanne. Jos kumppanisi alkaa yhtäkkiä nukkumaan vatsallaan, hän kaipaa hereillä ollessaan ehkä lisävarmuutta siitä, että olet yhä rakastunut häneen.

Lue lisää: Tästä tiedät, että on aika erota – Parisuhteen 10 hälytysmerkkiä

Selät vastakkain

Nukutteko molemmat omilla puolillanne sängyssä selkä toisen selkää vasten? Tämä saattaa olla merkki siitä, että kaipaatte omaa aikaa. Jos nukkuma-asento on viime aikoina vaihtunut lusikasta selkien kääntämiseen, tämä saattaa olla merkki suhteen orastavista ongelmista. Onko jommallakummalla stressiä työpaikalla? Vaivaavatko rahahuolet? Etäisyydelle saattaa toki olla myös muu syy. Jos kumppani nukkuu levottomasti, ei ole ihme, että haluat pysyä hänestä etäällä. Toiset ihmiset eivät myöskään välitä öisistä halailuista, koska heille tulee kuuma. Tällöin suhdetta voi parantaa varaamalla päivästä vartin aikaa halailulle.

Lue lisää: Näyttelijä Lotta Kaihua pitkän työputken jälkeen: ”Työstressi vaikutti yöuniini”

Jalat yhdessä

Jos nukutte etäällä toisistanne, mutta jalkanne tai peppunne koskettavat, kaipaatte huomiota toisiltanne. Saattaa olla, ettet välitä kuorsauksesta naamallasi, mutta kumppanisi jalkojen ympärille kietoutuvat sääresi paljastavat, että janoat silti läheisyyttä.

Lue lisää: Saatko parisuhteessasi liian vähän seksiä? Nämä 4 asiaa sen aiheuttavat

Kietoutuneena toisiinne

Lopetatteko toistenne lauseet ja kuljette aina käsi kädessä? Varmaankin, sillä yölläkään ette voi olla hetkeäkään erossa toisistanne. Nukkuma-asentonne kertoo, että olette ilmiselvästi hulluina toisiinne.

Lue lisää: Kuusi tapaa tuntea rakkautta – Mikä näistä sopii sinuun?

Päät eri tasoilla

Nukkuuko kumppanisi pää kiinni sängynpäädyssä ja sinä huomattavasti alempana – tai toisinpäin? Ylemmäs hivuttautuva on suhteessanne dominoivampi osapuoli, alemmas jäävä alistuva. Alempana nukkuvalla saattaa olla itsetunto-ongelmia, kun taas ylemmäs kapuava on varma itsestään. Parit, joiden päät lepäävät samassa tasossa ja kenties jopa koskettavat, pitävät toisiaan tasavertaisina kumppaneina.

Lue myös:

7 yllättävää vinkkiä unettomuuteen – Nämä keinot auttavat sinua nukahtamaan
Stressi sairastuttaa – Katkaisen unettomuuden kierre
Pitkä parisuhde – Miksi yhteen kasvaminen kannattaa

Lähteet: CosmopolitanTelegraph

The post Tämän nukkuma-asento kertoo parisuhteestasi appeared first on Anna.fi.

Aiheuttaako raha riitoja parisuhteessasi? Tässä 5 tyypillistä ongelmaa ja ratkaisua

$
0
0

1. Kumppanini rahankäyttö poikkeaa täysin omastani

Parisuhteessa ollessa täytyy hyväksyä rakkaansa erilaisuutta – myös rahankäytössä. Jos kumppanisi kulutustottumukset alkavat kuitenkin toistuvasti häiritä elämääsi, asia kannattaa ottaa puheeksi.

Ratkaisu

Jotta voitte yhdessä lähteä rakentamaan kultaista keskitietä, kummankin on oltava valmis hieman joustamaan. Kärsivällisyys on tärkeää, sillä rahankäyttötottumukset tulevat usein perintönä omilta vanhemmiltamme. Lapsuudessa opittu tyyli ja asenne käyttää rahaa voivat olla hyvin tiukassa ja vaikeita asioita muuttaa aikuisiällä.

Lue myös: Rahahoroskooppi – Lue, oletko pihi vai tuhlari ja miten voit säästää rahaa

2. Joudun elättämään kumppaniani

Kun kumppanin tulot laskevat tai loppuvat, voi edessä olla ainakin väliaikaisesti kumppanin elämän kustantaminen. Seurustelusuhteessa tai avoliitossa kumppanin rahallinen tukeminen on vapaaehtoista, mutta avioliitossa se on jopa lakiin kirjattu: elatusvelvollisuus. Se tarkoittaa, että rahojen täytyisi riittää pariskunnan sekä mahdollisesti myös lapsien elintarpeisiin. Jos aviopuoliso siis joutuu esimerkiksi työttömäksi, jää elatusvastuu tienaavalle puolisolle.

Ratkaisu

Keskustelkaa tilanteesta ja sen aiheuttamista tunteista avoimesti. Muista, että asetelma on uuvuttava paitsi sinulle myös tuettavalle. Hän voi tuntea alemmuudentunnetta ja huonoa oloa, vaikka et edes kokisi asiaa ongelmaksi. Empatia on tärkeää puolin ja toisin.

Muista asiaa pohtiessa, että kummankin sopeutuminen on tässäkin asiassa paljon kiinni lapsuudessa opituista malleista. Jos lapsuudenperheessä jokainen on tottunut pitämään huolta itsestään, voi asiaa olla vaikea käsitellä. Jos taas perheessä ollaan oltu solidaarisia ja totuttu tukeutumaan toisiin huonoina hetkinä, voi tukeutuminen kumppaniin myös rahallisesti olla luontevampaa.

Lue myös: Riihikuivaa rahaa vai mielenrauhaa – Miten nainen voi vaurastua?

3. Kaikki kulut jaetaan tasan, vaikka kumppanini tienaa minua enemmän

Jos pariskunnan toisella osapuolella on parempi palkka, täytyykö hänen maksaa enemmän yhteisiä menoja? Reiluun rahankäyttöön ei ole absoluuttisia vastauksia, vaan jokaisen pariskunnan on löydettävä juuri heille sovittava ratkaisu, joka tyydyttää kumpaakin.

Ratkaisu

Neuvottele kulujen jakamisesta kumppanisi kanssa. Jos kulujen puoliksi jakaminen ei tunnu reilulta, voit ehdottaa kulujen jakamista tasan esimerkiksi suhteessa palkan suuruuteen. Täysin yhteiset rahat saattavat monesta kuulostaa houkuttelevalta. Silti esimerkiksi jokaiseen henkilökohtaiseen hankintaan luvan kysyminen voi lopulta olla jopa raskaampaa ja aiheuttaa enemmän ristiriitoja kuin oman, pienemmän budjetin sekä yhteisiin hankintoihin tarkoitetun tilin kanssa eläminen.

Lue myös: Bruce Oreck: ”Lahjoitan ventovieraille illallisia ja rahaa”

4. Kumppanini ei saa säästettyä penniäkään yhteiseen tekemiseen

Miten voi olla mahdollista, että normaalituloinen kumppanisi ei saa säästettyä penniäkään unelmien lomamatkaan tai muuhun sinulle tärkeään tekemiseen? Voi olla, että kumppanisi ei ole juuri pohtinut raha-asioitaan ja niiden merkityksiä sinulle. Syy voi olla myös hänen prioriteeteissaan: kumppania ei voi pakottaa käyttämään rahojaan asioihin, joihin hän ei itse halua varojaan käyttää.

Ratkaisu

Vaikka kumppanisi haluttomuus käyttää rahaa sinulle tärkeisiin, yhteisiin kokemuksiinne saattaa loukata sinua ja aiheuttaa tunnevyöryn, keskustele aiheesta avoimesti ja mahdollisimman hyvässä hengessä. Kysy kumppaniltasi, millaiseen yhteiseen tekemiseen hän haluaisi rahaa käyttää ja kuuntele häntä. Kerro suoraan myös omista toiveistasi.

Lue myös: Näin saat helposti säästöön ylimääräistä rahaa kuukausipalkan verran vuodessa

5. Kumppanini lainaa jatkuvasti rahaa ystävilleen ja tutuilleen

On normaalia huolestua ja ärsyyntyä, jos kumppanisi lainaa jatkuvasti rahaa ystävilleen tai sukulaisilleen saamatta koskaan mitään takaisin. Välittämiseen ja toisesta huolehtimiseen kuuluu, että mahdolliseen rahalliseen hyväksikäyttöön puututaan. Vaikka sinusta hyväksikäyttö on päivänselvää, ei kumppanisi välttämättä itse huomaa, mitä tapahtuu.

Ratkaisu:

Ota asia rohkeasti puheeksi kumppanisi kanssa. Korosta keskustellessasi, että olet kumppanisi kanssa samalla puolella, et nalkuttamassa tai syyttämässä häntä mistään.

Lue myös: Hävettääkö rahasta puhuminen? Lopeta ujostelu ja toimi näin

Jutussa asiantuntijana toimi pari- perhe- ja psykoterapeutti Taina Välitalo.

The post Aiheuttaako raha riitoja parisuhteessasi? Tässä 5 tyypillistä ongelmaa ja ratkaisua appeared first on Anna.fi.

Onko parisuhde ilman seksiä oikea suhde? Gynekologin mielestä ei

$
0
0

Voiko suhde ilman seksiä olla parisuhde?

Tiina Vilponen (kuvassa oikealla): ”Totta kai voi. Suhteen osapuolet määrittelevät itse, millainen heidän suhteensa on. Ulkopuolisille ei kuulu se, onko suhde seksitön vai onko siinä seksiä, eikä se, millaista seksi on. Monen eroottinen halu liittyy parisuhteeseen, mutta ei kaikkien.”

Anneli Kivijärvi (kuvassa vasemmalla): ”Ei voi. Hellyys ja seksi kuuluvat parisuhteeseen hyvin oleellisena osana. Parisuhde on kuitenkin yleensä perustaltaan romanttinen. Se alkaa rakastumisesta ja muuttuu hiljalleen rakastamiseksi. Rakastumisen tunne on yli 80-prosenttisesti himoa.”

Lue myös: Saatko parisuhteessasi liian vähän seksiä? Nämä 4 asiaa sen aiheuttavat

Millainen on onnellinen suhde?

Anneli Kivijärvi: ”Ihmiset odottavat perinteistä parisuhdetta. Tärkeintä on toinen toisensa kunnioittaminen, ihailu ja intohimo. Uskollisuus on tärkeämpää kuin aiemmin. Onnellisessa parisuhteessa molemmat miettivät, miten minä tekisin toisen onnelliseksi. Seksiä ei käytetä kaupanteon välineenä tyyliin ’kun et vienyt tänään roskia, et saa seksiä minulta’.”

Tiina Vilponen: ”Parisuhteeseen kytketään monesti odotuksia siitä, että toinen olisi läsnä, jakamassa elämää ja arkea. Se voi aiheuttaa paineita ja pettymyksiä. Pelisääntöjen sopiminen heti suhteen alussa on tärkeää: mitä sinä odotat, mitä minä odotan. Onnellisessa suhteessa on tasapaino, siinä ihmiset kohtaavat itsenäisinä eikä kummankaan tarvitse kannatella toista koko ajan. Joskus on myös vähemmän onnellisia aikoja.”

Lue myös: Parempaa seksiä, onnellisempaa elämää – Näin vahvistat seksuaalista itseluottamustasi

Määrääkö seksi pari- ja ystävyyssuhteen rajan?

Tiina Vilponen: ”Ei. Parisuhteen ja kaverisuhteen rajat voivat joustaa. Kaverisuhteessakin voi olla seksiä. Parisuhde voi puolestaan olla seksitön, mutta se on silti parisuhde, mikäli suhteen osapuolet niin kokevat. Parisuhteeseen liittyy monesti romanttinen tulokulma ja sitoutuminen. Tärkeintä on suhteen osapuolien jaettu näkemys suhteesta. Suhde voi myös alkaa kaverisuhteena ja muuttua vakiintuneeksi parisuhteeksi.”

Anneli Kivijärvi: ”Kyllä. Ystävyyssuhteeseen ei kuulu seksi. Jos olet nainut saman ihmisen kanssa kaksi kertaa, olet muodostanut jonkinlaisen parisuhteen hänen kanssaan. Joillakin voi olla neljäkin tällaista parisuhdetta yhtä aikaa, kauhean monilla kaksi. Se on todella yleistä.”

Mitä seksi tuo parisuhteeseen?

Anneli Kivijärvi: ”Tyydytystä tuottava seksisuhde tuo elämään valtavasti iloa ja käyttöenergiaa. Parisuhteeseen se tuo sen läheisyyden tunteen, jota onnena pidetään.”

Tiina Vilponen: ”Monelle se tuo hyvää oloa kehoon ja mieleen. Se vahvistaa yhteyttä. Se on myös tapa osoittaa kiintymystä ja ihailua. Itseään pääsee toteuttamaan hyvinkin intiimillä tavalla.”

Lue myös: Säilytä intohimo pitkässä parisuhteessa

Missä vaiheessa parisuhdetta seksistä pitäisi alkaa puhua?

Anneli Kivijärvi: ”Sen kuuluisi nousta keskusteluun heti, kun tavataan. Ihmisistä 80 prosenttia arvostaa seksiä niin yksilö- kuin parisuhdetasollakin. Kaikkien draivi ei ole voimakas, ja monen onneen riittää masturbointi. Jos ei tykkää seksistä, ei kannata luvata tahtoa sitä. Jos seksi ei suju, ei kannata mennä parisuhteeseen.”

Tiina Vilponen: ”Seksistä on hyvä keskustella osana arkea suhteen kaikissa vaiheissa, erityisesti muutoskohdissa. Seksi tulee puheeksi varsinkin silloin, kun lapsi on syntynyt, kun toinen sairastuu, kun lapset muuttavat kotoa tai kun ikääntyessä tulee esimerkiksi erektio- ja kostumisongelmia.”

Miten eri tavoin ihmiset kokevat seksin parisuhteessa?

Anneli Kivijärvi: ”Jokaisella on päässään ikioma seksuaalinen käsikirja, jossa kerrotaan, mitä rakkaus on, mitä hyvä seksi on ja millainen on viehättävä partneri. Käsikirjoitukseen vaikuttavat geneettiset tekijät, biologia, kasvatus ja kokemukset. Jos toinen haluaa kaksi kertaa päivässä yhdyntää ja toinen kerran viikossa, neuvonpitoa käydään jatkuvasti. Onnelliset tekevät kompromissin ja ovat yhdynnässä 3–4 kertaa viikossa. Kompromissi tosin ei tyydytä ketään. Se, joka haluaa enemmän, kärsii aina enemmän.”

Tiina Vilponen: ”On tavallista, että halut ja mieltymykset eroavat. Se ei silti tarkoita, että seksi ei voisi olla tyydyttävää. Toista ei voi pakottaa haluamaan enemmän, vähemmän tai itseään. Jos halut eroavat, yhdessä kannattaa pohtia, mitä vaihtoehtoja on ja tarvittaessa etsiä ammattiapua.”

Lue myös: Tätä on terve seksuaalinen itsekkyys parisuhteessa – Maaret Kallion ohjeet hyvään seksiin

Onko seksitön liitto onneton?

Tiina Vilponen: ”Ei lähtökohtaisesti. Kukaan ei voi sanoa toisen puolesta, että suhteesi on onneton, koska teillä ei ole seksiä. Ei myöskään voi sanoa, että seksillinen liitto on onnellinen. Joku voi harjoittaa suhteessa seksiä vain, koska ajattelee sen kuuluvan siihen, vaikkei yhtään haluaisi. On myös aseksuaaleja ihmisiä, jotka eivät tunne seksuaalista halua eivätkä koe tarvitsevansa seksiä.”

Anneli Kivijärvi: ”Se on onneton, jos seksi on lopetettu jostain muusta kuin terveydellisestä syystä. Jos kieltäytyy puoli vuotta seksistä ilman pätevää syytä, on itse sanonut irti seksisuhteen ja antaa toiselle vapaat kädet hakea seksi muualta. Pätevä syy on vain oma tai läheisen sairastuminen. Pikkulapsiaika ei ole pätevä syy, kyllä ne lapset joskus nukkuvat. Naisen kieltäytymistä seksistä on vaikeaa ymmärtää. Naisella ei ole erektio-ongelmia, naisen on kuitenkin helppo heittäytyä seksiin. Se on usein vain viitseliäisyyden puutetta.”

Mitä seuraa, jos seksiä ei ole tai sitä ei ole tarpeeksi?

Anneli Kivijärvi: ”Hyvin usein siitä seuraa riitoja ja rinnakkaissuhteita. Kaikki hellyys, kuten suukottelu ja koskettelu, tahtoo loppua, jos yhdyntöjä ei ole lainkaan. Varotaan vain, ettei toinen ymmärtäisi väärin, ja eletään kuin sisarukset. Monet eroavat juuri tästä syystä. Jotkut löytävät toisensa ja seksinsä uudestaan. Aina on kysymys tahdosta.”

Tiina Vilponen: ”Siitä voi seurata turhautumista, torjutuksi tulemisen ja vihan tunteita ja odottamattomia irtirepäisyjä. Tärkeää on pitää keskusteluyhteys avoinna niin, että kumpikin tulee kuulluksi. Kannustan ihmisiä puhumaan tarpeistaan ja toiveistaan ja etsimään joustavia ratkaisuja yhdessä. Tärkeintä on, ettei aseta itselleen ja kumppanilleen liikaa paineita ja odotuksia.”

Lue myös: Miksi seksi ei suju? 20 yleisintä syytä

The post Onko parisuhde ilman seksiä oikea suhde? Gynekologin mielestä ei appeared first on Anna.fi.

Eronneiden parisuhdevinkit: Näin suhteen saa kestämään

$
0
0

Psykologi Ilona Rauhala, 43: ”Ei kannata odottaa liikoja”

Eronnut 7 vuotta sitten 11 vuotta kestäneestä avioliitosta. ilonarauhala

 ”Toista ihmistä kohtaan ei kannata ladata liikaa odotuksia. Parisuhteeseen mennään kauhean isoin toivein. Jos ajattelee, että puoliso voi täyttää kaikki mahdolliset tarpeet elämässä, tulee pettymään suuresti. Rakastumisvaiheessa toinen vielä näyttää ja tuntuu täydelliseltä. Se vaihe kuitenkin kestää vain jonkin aikaa.

Ihmisillä on epärealistisia ajatuksia siitä, millainen parisuhteen ja hyvän kumppanin pitäisi olla. Koko ajan pitäisi olla fantastista ja keskustella syvällisiä. Tuntuu, että etenkin naisilla on aika kovat vaatimukset. Miehen pitäisi olla täydellinen isä, hyvännäköinen, herrasmies, panostaa töihin ja viihtyä kotona. Pitäisi olla aikamoinen puolijumala.

Liian korkeat odotukset kuormittavat suhdetta ja syövät kumppanin itsetuntoa. Jos on koko ajan vaatimusten ja pettymysten alaisena, suhde ei voi hyvin. Hyväksytyksi tulemisen tunne on hirveän tärkeä, eikä se ole mahdollinen silloin, jos kokee olevansa jatkuvan muutosprojektin kohteena.

Tähän olen syyllistynyt itsekin. Enää en vaadi yhtä paljon kuin ennen. Nykyään mietin enemmänkin, mikä riittää. Olen pohtinut, mitkä asiat ovat minulle kaikkein tärkeimpiä, ja mitkä puutteet taas voin hyväksyä. Kun valinta on tehty, toista ei enää voi hirveästi muuttaa. Toinen on, mikä on.

Toki saa toivoa muutoksia yksittäisiin, pieniin asioihin. Ne pyynnöt täytyy kuitenkin kompensoida valtavalla määrällä rakkautta ja hyväksyntää. Yksi pitkien parisuhteiden tärkeimmistä salaisuuksista on se, että ei yritetä muuttaa toista. Ihmiset muuttuvat jonkin verran ajan myötä, ja parisuhde voi muuttaa ihmistä, mutta sitä ei kannata odottaa. Toisen muuttamisen yrittäminen ei johda muuhun kuin eroon. Jos haluaa toisen muuttuvan, voi miettiä, kumpaa haluaa enemmän – pitkän parisuhteen vai erilaisen kumppanin. Jos haluaa olla pitkässä suhteessa, täytyy oppia hyväksymään monenlaista.”

Lue myös: Menikö suhde solmuun? Lue parisuhdeterapeuttien parhaat vinkit!

Radio- ja televisiotoimittaja Hannah Norrena, 38: ”Puhelimet pois”

Eronnut 3 vuotta sitten 6 vuotta kestäneestä avoliitosta. hannahnorrena

 ”Rakkauden alku on aina ihanaa aikaa, jolloin kaikki menee omalla painollaan. Jossain vaiheessa, muutaman kuukauden tai vuoden päästä, tulee nihkeämpi fiilis. Moni sanoo, että rakastaminen on päätös, ja siihen uskon pitkälti itsekin.

Rakastuessa jaetaan viinipulloja ja syvimpiä ajatuksia. Silloin puhumme mistä vain, vaikka oikea tarve puhumiselle tulee vasta myöhemmin. Silloin ei enää avata yhdessä viinipulloa vaan televisio tai puhelin. On kamalaa, miten puolisot joutuvat nykyään kilpailemaan huomiosta puhelimen kanssa. Mikä siinä laitteessa on tärkeämpää kuin kumppani, joka on vieressä ja yrittää kertoa jotakin?

Suhde kuolee, kun ei enää jakseta satsata toiseen. Asutaan samassa asunnossa, mutta ei olla läsnä. Kun kontakti katoaa, on hetki hetkeltä vaikeampaa päästä takaisin lähelle ja helpompaa luovuttaa. Pienet, arkiset asiat ovat elintärkeitä. Jos läheisyyttä haluaa pitää yllä, toinen täytyy ottaa huomioon. Ei se tarkoita, että joka päivä pitäisi ryhtyä petihommiin, mutta kannattaisi edes katsoa silmiin ja halata.

Näinä aikoina on joka kulman ja deittipalvelun takana aina uusia vaihtoehtoja, eikä ihmisillä ole kärsivällisyyttä pysyä yhdessä. Me ajattelemme olevamme oikeutettuja jatkuvaan mahtavuuteen. Ei kannattaisi lopettaa vielä siihen, että enää ei ole niin jännää.

Rakkauslomat tekevät oikeasti hyvää. Kohteen ei tarvitse olla mikään eksoottinen, yhdessä voi lähteä vaikka Tampereelle ja muistella siellä, millaista suhteen alussa oli. Kadonnutta yhteyttä voi etsiä myös parisuhdeterapiasta.

Jos todellisen yrittämisenkään jälkeen toinen ei enää kiinnosta, kannattaa sanoa kiitos ja näkemiin. Ei huonossa suhteessa pysymisestä saa urhoollisuusmitalia. Kaikkien ei vain pidä olla yhdessä, enkä halua itse tyytyä puoliksi huonoon tilanteeseen. Toimimattomasta suhteesta luopuminen ei ole häviö, ja entisestä kumppanista voi parhaassa tapauksessa saada hyvän ystävän, kuten omalla kohdallani kävi.

Lue myös: Nämä 10 kysymystä paljastavat, kannattaako suhdetta jatkaa

The post Eronneiden parisuhdevinkit: Näin suhteen saa kestämään appeared first on Anna.fi.

Viewing all 61 articles
Browse latest View live